Lohikalakantojen hoito on Suomessa perustunut istutuksiin. Kun edustavia emokaloja ei liian voimakkaan kalastuksen vuoksi ole saatu luonnosta, on toiminnalta pudonnut pois geneettinen pohja. Minkä tahansa eläinkannan tulee nyrkkisääntönä pysyä vähintään viidenkymmenen, pitkällä aikavälillä vähintään 500 lisääntyvän yksilön kokoisena.
Saimaan järvilohen kutukanta on jäänyt tavoitteista vuosikymmeniä, vaikka samaan aikaan kaloja on kalastettu käytännössä rajoituksetta. Saimaannorppia siirretään tulevana kesänä geneettisen monimuotoisuuden varmistamiseksi, mutta järvilohen ja järvitaimenen suojelu perustuu edelleen toiveajatteluun ihmelääkkeistä, joilla kestämätöntä viljelyyn perustuvaa kannanhoitoa voitaisiin jatkaa. Tällaista ihmelääkettä ei valitettavasti ole.
Vaikka suunta kalavesien hoidossa on ollut oikea, muutosten nopeus on ollut liian hidas. Nyt tutkimustieto laitosviljelyn vaikutuksista konkretisoituu, eikä Saimaan järvilohella tai Heinäveden reitin järvitaimenella ole tulevaisuutta ilman todellisia, radikaaleja ja myös sivusaaliskuolleisuuteen vaikuttavia – epäilemättä kipeitä – kalastusrajoituksia.
Uhanalaiset kalakannat on saatava lisääntymään luonnossa riittävän runsaina tai on tehtävä tietoinen valinta näiden päästämisestä sukupuuttoon.
Saimaa voisi olla upea ainutlaatuisten eläinten asuttama virkistysalue, mutta samalla olisi hyväksyttävä lohikalojen vetouistelun loppuminen ja verkkokalastuksen merkittävä rajautuminen ahvenkaloihin ja muikkuun. Jos tähän ei olla valmiita, on tehtävä kansallinen päätös Saimaan järvilohen ja järvitaimenen suojelusta Pielisellä ja lopetettava kaikkien kannalta epäedullinen uhanalaisten kalojen tekohengittäminen Saimaalla.
professori, evolutiivinen akvaattinen biologia
Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.
