Se on maa tuossa 80 kilometrin ja parin tunnin laivamatkan päässä. Käyn siellä keskimäärin kerran vuodessa ja olen aina hyvin viihtynyt. Se on Viro, maa ja veljeskansa, jonka kieli on melko lähellä omaamme mutta kuitenkin niin kaukana.
Aikoinaan Tallinnassa väki puhui suomea, jota he olivat oppineet television kautta. Nykyään turistin ja paikallisen yhteinen kieli onkin sitten englanti. Olen miettinyt, miksi ihmeessä en ole koskaan opetellut viron kieltä.
Englantia, ruotsia ja vähän saksaakin on koulussa minulle opetettu – kahta ensimmäistä uskallan jopa puhua. Mutta miksi ei viroa, sukulaiskieltä, jolle olisi käyttöä? Hävettää, kun tallinnalaisessa ravintolassa ainoa osaamani sana on aitäh, kiitos.
”Turistin ja paikallisen yhteinen kieli on englanti.
Nyt kun ollaan kohta molemmat Natossa, kuvittelisin yhteistyön maiden välillä lisääntyvän muutenkin kuin sotilaallisesti. Kauppaa käydään, pääkaupunkien välille on suunniteltu tunnelia, ja jotkut puhuvat jopa kaksoiskaupungin perustamisesta. Sellaisen yhteiseksi kieleksi englanti on mielestäni korni vaihtoehto.
Helsingin kouluissa lukiotasolla on pitkä valikoima kieliä tarjolla aina kiinaa, latinaa, japania ja koreaa myöten. Olisiko jo aika lisätä mahdollisuuksia opiskella myös viroa?
Taidan siis lisätä eteläisen naapurin kielen opiskelun listalle, jossa on muutama muukin tulevaisuuden aikomus. Ja saattaisi olla fiksua ryhtyä tutustumaan naapurimaahan ja sen historiaan sekä kansaan muutenkin kuin Tallinnan vanhassa kaupungissa pistäytyen. Ehkä sitten saatan tutustua myös johonkuhun virolaiseen, kun enhän minä taida tuntea heistä ketään. Valitettavasti.
Heikki Paatelma
Helsinki
Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.