Kannustan opiskelemaan viroa

Viron kieli avaa ymmärrystä paitsi virolaiseen myös suomalaiseen yhteiskuntaan ja suomen kieleen.

Heikki Paatelma kertoi (HS Mielipide 19.3.) häpeävänsä, kun ei osaa puhua viroa. Tilanteessa ei ole mitään hävettävää, mutta kannustan lämpimästi opiskelemaan viroa.

Suomessa lukuisat kansalaisopistot ja seurat tarjoavat viron kielen opetusta. Opetusta on ollut tarjolla myös avoimessa yliopistossa ja Viroon suuntautuneilla kursseilla, joten mahdollisuuksia on varmasti kaikille halukkaille. Paatelman ajatus opiskella viroa ja tutustua Viroon ja sen historiaan Tallinnan Vanhan kaupungin ulkopuolellakin on erittäin hieno. Viron kieli avaa ymmärrystä paitsi virolaiseen myös suomalaiseen yhteiskuntaan ja suomen kieleen.

Voisikin ajatella, että Suomessa koulujen ja yliopistojen opetukseen tulisi kuulua edes lyhyt oppimäärä viroa. Yhteistyötä maidemme välillä ei rakenneta yksin tunnelin avulla, vaan kielen ja kulttuurin keinoin. Virosta voisi myös ottaa oppia kielipolitiikassa: Viron lainsäädäntö suojelee erityisellä tavalla maan kieltä ja kulttuuria läpi aikojen. Virossa on jopa todettu tämän olevan kansallisuuden säilymisen ohella valtion keskeisin tehtävä.

Toivon, että tulevaisuudessa saisimme yhä enemmän keskinäisessä kanssakäymisessämme käyttää kansalliskieliämme. Kannustankin kaikkia opiskelemaan viroa edes peruskohteliaisuuksien verran.

Simo Heinmaa

Tallinna, Viro

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide