Hämeen Sanomat kirjoittaa, että maanantaina alkaneen veturinkuljettajien lakon vaikutukset näkyvät vähintäänkin välillisesti muillakin kuin rautatiepaikkakunnilla.
”Yleensä työriidoissa riidellään pääasiassa rahasta, varsinkin venyvissä ja lakkoiluun johtavissa. Tänä keväänä on vaadittu lisää liksaa, koska inflaation mukana elinkustannukset ovat nousseet merkittävästi.”
”Junaliikenne pysähtyi kuitenkin aivan muista syistä kuin rahan takia.”
”Valtakunnansovittelijan johdolla käydyistä neuvotteluista tihkuneiden tietojen mukaan keskustelua palkoista ei ole enää käyty, vaan kiistat ovat koskeneet veturinkuljettajien viikkolepoa ja muun muassa työssä jaksamista. Eivät mitään merkityksettömiä asioita, mutta täysin sovittavissa olevia.”
”Nopeasti päälle tulevan lakon huonoin puoli on ennakoimattomuus. Nyt ei edes kunnolla tiedetä, milloin junalla taas päästään matkaan ja miten kannattaa ostaa lippuja aivan lähiaikojenkin junavuoroille.”
”Kaikki tämä turhuuksien turhuus olisi voitu välttää, jos kiistaa ei olisi päästetty kärjistymään.”
”Työmarkkinakevät ei tähänkään asti ole ollut helppo. Auto- ja kuljetustyöntekijöiden AKT:n ahtaajia koskenut lakko pysäytti helmikuussa pariksi viikoksi Suomelle elintärkeän ulkomaanviennin, mistä koitui erittäin merkittäviä taloudellisia menetyksiä. Veturinkuljettajat ovat samankaltainen avainryhmä kuin ahtaajat.”
”Nyt haitankärsijöinä eivät ole kuitenkaan kasvottomat tahot kuten vientiyritykset tai kansantalous. Kun junat eivät kulje, hätää joutuvat kärsimään aivan tavalliset suomalaiset.”
”Lakko paljasti heti ensimmäisenä päivänään joukkoliikenteen pahan vinouman. Linja-autoliikenne ei ole koronan jäljiltä ollenkaan sillä tasolla kuin voisi edellyttää.”
”Bussista ei ole junan vaihtoehdoksi, koska bussivuoroja ei ole koronaa edeltäneeseen malliin. Eikö joukkoliikennettä pitänytkään suosia? Unohtuiko ilmastonmuutos?”
Kauppalehti toteaa, että lakko koskettaa joka päivä satojatuhansia matkustajia ja lähes sadantuhannen tonnin tavaravirtaa.
”Ratkaisua haetaan todella raskaalla moukarilla veturinkuljettajien viikoittaisten lepoaikojen tuntimääristä. Kysymys ei ole edes suoraan palkoista, vaan kustannusvaikutuksista. Palkoissahan veturinkuljettajat ovat ahtaajiakin arvokkaampaa rautakouraeliittiä keskimäärin yli 5 000 euron kuukausiansioilla.”
”Luovat ratkaisut ovat nyt paikallaan. Yksi ratkaisu olisi oikeat paikalliset neuvottelut, joissa VR alkaisi UPM:n tavoin neuvotella suoraan oman väkensä kanssa.”