Presidentti Sauli Niinistö matkasi viime viikolla Turkkiin tutustumaan maanjäristystuhoihin ja keskustelemaan presidentti Recep Tayyip Erdoğanin kanssa. Tuliaisena oli lupaus Suomen Nato-jäsenyyden hyväksymisestä Turkin parlamentissa.
Seurasin presidenttiä Ankarassa, ja matkasta jäi mieleeni pari muutakin asiaa Nato-uutisen lisäksi.
Erdoğan otti Ankarassa suomalaisvieraansa vastaan presidentillisessä palatsissa soittokunnan pauhatessa ja kunnialaukausten tömähdellessä. Pönäkkää? Toki, mutta vielä paljastavampi oli se pieni ele, joka nähtiin palatsin portailla televisiokameroiden edessä.
Erdoğan tarrasi kättelyssä Niinistöön murtosekunnin liian pitkään. Se oli viesti isännän asemasta. Mahtiaan Erdoğan korosti myös kutsumalla vain Suomen valtiojohdon Ankaraan ja vaihtamalla presidenttien tapaamispaikkaa Istanbulista Ankaraan päivän varoitusajalla.
Toisen Turkin-terveiseni ymmärsin Istanbulin lentokentällä, joka avattiin muutama vuosi sitten ja joka tätä nykyä on Euroopan vilkkain.
Kentän mittakaavan ymmärtää vasta paikan päällä. Halleja, kerroksia ja lähtöportteja riittää. On kuin olisi rakennettu kauppakeskus Kaaria ja Ideaparkeja kymmeniä peräkkäin.
”Istanbulissa liiketoimet sujuvat ihanasti.
Lentokenttä on symboli Turkin talouskasvulle ja myös kansainväliselle nykyasemalle, ja Venäjän hyökkäystä seuranneet pakotteet ovat vain vilkastuttaneet sitä. Kun Euroopan muilla isoilla kentillä lentorahti viime vuonna väheni, Istanbulissa se kasvoi 88 prosenttia. Myös matkustajien määrä on kasvanut viime vuoden lopulta alkaen.
Samalla Turkish Airlines, jonka suurin omistaja on Turkin valtio, menestyy. Lentoyhtiö teki voittoa viime vuonna noin 2,5 miljardia euroa. Kasvua on selitetty venäläismatkustajilla, jotka suuntaavat nyt pakotteiden vuoksi maailmalle Turkin kautta. Moskovaan lähtee pelkästään Istanbulista vuorokaudessa parisenkymmentä lentoa.
Eli kun Venäjän hyökkäys vei pohjan Finnairin ja Helsinki-Vantaan itäbisneksiltä, samaan aikaan Istanbulissa liiketoimet sujuvat ihanasti.
Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydet ovatkin pikkujuttu noin 85 miljoonan asukkaan maan isommassa pelissä. Erdoğanin Turkki tähtää isoksi talousvallaksi idän ja lännen väliin.
Kirjoittaja on HS:n talouden ja politiikan toimittaja.