Sosiologian professori Lena Näre nosti esiin (HS Mielipide 18.3.) epäkohdan, joka on muodostumassa maan tavaksi. EU- ja Eta-alueen ulkopuolella alemman korkeakoulututkinnon suorittaneet sairaanhoitajat päätyvät liian usein lähihoitajan oppisopimuskoulutukseen tai hoiva-avustajan tehtäviin. Tämä ei ole reilua tutkinnon suorittanutta sairaanhoitajaa kohtaan eikä hyödytä palveluntuottajaakaan parhaalla mahdollisella tavalla. Suomella ei ole varaa hukata aiemmin hankittua osaamista, vieläpä alalla, jossa työntekijöistä on krooninen pula.
Kansainvälisten sairaanhoitajien laillistamisprosessiin on kiinnitetty aiheellisesti hyvin huomiota, mutta suomen kielen taidon merkitystä on pohdittu vähemmän. Osan mielestä hoitaa voisi englanniksikin, kuten voi tarjoilla tai koodata. Käytännössä moni suomen kieltä taitamaton sairaanhoitaja jää kuitenkin ilman koulutusta vastaavaa työtä – eivät pelkästään tänne rekrytoidut, vaan myös ne, jotka ovat suorittaneet tutkinnon Suomessa englannin kielellä. Tämä on turhauttavaa sekä työnhakijalle että työnantajalle, mutta ennen kaikkea menetys Suomelle. On siis hakijan oma valinta, jäädäkö Suomeen alemman koulutustason tehtäviin oppimaan suomea vai lähteäkö englanninkielisiin maihin, joissa suomalaisen tutkinnon suorittanut otetaan ilolla vastaan.
Heikolla suomen kielellä on vaikeaa saada työtä, koska työnantaja vastaa potilasturvallisuudesta ja potilasturvallisuuteen vaikuttaa oleellisesti työntekijöiden kielitaito. Vaikka sairaanhoidollinen osaaminen olisi huipputasoa, taidoissa on iso puute, jos kommunikointi tai kirjaaminen ei onnistu kielellä, joka on sovittu työkieleksi.
Laura Saarikoski kysyi kolumnissaan (HS 19.3.), kaipaisiko käsityksemme kielitaidosta päivitystä. Aivan varmasti kaipaa. Kansainvälisten sote-alan osaajien määrän lisääntyessä onkin päätettävä, aletaanko sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmää muuttaa enemmän englanninkieliseksi niin, että suomen kieltä taitamattomien työntekijöiden on mahdollista sujahtaa helposti joukkoon, vai aletaanko kiinnittää enemmän huomiota ammatillisen kielitaidon kehittämiseen.
Valtakunnallinen ja yhtenäinen kielikoulutusmalli hoitohenkilöstölle säästäisi valtavasti resursseja siitä, että jokainen toimija tekee tässä välttämättömässä asiassa omia kokeilujaan.
Pohtiessamme suomen kielen taidon merkitystä sosiaali- ja terveydenhuollossa on jokaisen kielitaitoisen nuoren, keski-ikäisen ja seniorinkin hyvä tiedostaa, että elämän viimeisinä ja ehkä vaikeimpina vuosina on usein jäljellä vain yksi kieli – äidinkieli.
Minna Lehikoinen
HR-asiantuntija, sairaanhoitaja
Riihimäki
Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.
