Miksi yliopistoissa tutkintoon tähtäävissä opinnoissa käytetään yhä etäopetusta? Miten tätä perustellaan pedagogisesti? Onko kukaan selvittänyt, miten tämä vaikuttaa nuorten hyvinvointiin? Lukion opettajana minulla on jonkinlainen käsitys etä- ja lähiopetuksen vaikutuksesta edellä mainittuihin asioihin.
Lähiopetukseen palaaminen tuskin lisäisi kustannuksia. Sen sijaan uskon sen tuovan hyvinvointia ja lisäävän opiskelun mielekkyyttä sekä ehkäisevän syrjäytymistä. Runsaampi lähiopetus toisi opiskelijalle myös kokemuksen siitä, että kuuluu johonkin.
Olen huolissani siitä, että meille on kasvamassa joukko hyvin yksinäisiä nuoria, jotka eristäytyvät ja pelkäävät sosiaalisia tilanteita – mielenterveyden ongelmista puhumattakaan. Monet yliopisto-opiskelijat ovat kertoneet, että he kaipaavat enemmän lähiopetusta ja ihmisten kohtaamista opintojen äärellä. Ruudun tuijottaminen, yksinolo ja etätehtävät uuvuttavat. Vaikka etäopetus olisi kuinka vuorovaikutteista ja laadukasta tahansa, se ei korvaa läsnäoloa.
Nuoret tarvitsevat aitoa, kasvokkain tapahtuvaa keskustelua oppiakseen ja kasvaakseen tasapainoisiksi aikuisiksi. Etäopetukselle on paikkansa tietyissä tilanteissa, mutta mielestäni se ei missään tapauksessa saisi olla ensisijainen keino ainakaan kandivaiheessa. Kyse on nuorista, joista moni on muuttanut pois lapsuudenkodista opettelemaan itsenäistä elämää ja luomaan uusia ihmissuhteita. Ihmettelen, etteivät he ole jo nousseet barrikadeille. Tässäkin on kyse yhteiskuntamme tulevaisuudesta.
Pirjo-Riitta Elo
Kuopio
Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.