Nimimerkki 16-vuotias nuori (HS Mielipide 4.4.) kertoi hankaluudesta päästä yrityksiin kesätöihin, sillä ne edellyttävät aiempaa kokemusta ja yleensä myös 18 vuoden ikää.
Olemme 4H-järjestössä tunnistaneet saman epäkohdan, ja siksi olemme keskittyneet erityisesti alle 18-vuotiaiden nuorten työllistämisen tukemiseen ja ensimmäisten kesätyökokemusten tarjoamiseen. Työllistimme viime vuonna 6 200 nuorta, joista 4 900 oli 13–17-vuotiaita. Peruskoulun päättäville suunnatussa Ysit töihin -toiminnassamme nuori voi työllistyä paikalliseen 4H-yhdistykseen – joita on 194 ympäri Suomea – tai yhdistyksen kautta muualle töihin. Nuori voi perustaa tuetusti myös oman 4H-yrityksen ja työllistää siten itsensä.
Vuonna 2022 nuorten perustamia 4H-yrityksiä oli jo yli 2 000. 4H:ssa nuoret saavat koulutusta työelämän pelisääntöihin ja oman 4H-yrityksen perustamiseen. On yhteiskunnallisesti tärkeää, että myös alle 18-vuotiaiden työllistymiseen kiinnitetään erityistä huomiota. Ensimmäinen työkokemus on usein se tärkein työkokemus, joka pysyy mielessä loppuelämän.
toimitusjohtaja, Suomen 4H-liitto
Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.