Ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden romahdus ovat ihmiskunnan suurimmat uhat. Maailman lääkäriliitto ja suomalaiset lääkärijärjestöt ovatkin julistaneet ilmastohätätilan.
Helteet, myrskyt ja tulvat sekä juomaveden ja ruoan puute vaarantavat jo nyt monin paikoin elämän edellytykset. Koronaviruspandemia on muistuttanut, miten luonnon pirstoutuminen ja eläinten tehotuotanto edistävät tautien leviämistä ihmiseen.
Pohjolaa piinaavat pitkät katupölykaudet, puutiaisvälitteiset infektiot sekä talvien vähäluminen pimeys ja liukkaus. Hauras luontoyhteys näkyy allergioiden, autoimmuunisairauksien ja mielenterveyden pulmien yleistymisenä. Terveydenhuoltojärjestelmä ei pysty yksin vastaamaan lisääntyvään tautitaakkaan.
Vaalikampanjoissa tarkasteltiin silti hoitajien ja lääkäreiden määrää sekä sairaaloiden toimintaa eikä niinkään sairauksien ennaltaehkäisyä. Väitettiin jopa, ettei kansainvälinen ilmastoyhteistyö ajaisi Suomen etua.
Elinkelpoinen planeetta on meille kaikille välttämätön, joten hallitusneuvotteluissa terveyttä uhkaavat ympäristöongelmat vaativat erityishuomion. Itsetarkoituksellinen talouskasvu ei voi olla ensisijainen päämäärä.
Vihreää siirtymää ei pidä ymmärtää väärin. Modernit energiamuodot edellyttävät muun muassa mittavia kaivoshankkeita, joten harkitsemattoman kulutusjuhlan jatkuessa luonnon tuhoaminen vain muuttaisi muotoaan.
Elämäntapaamme täytyy korjata, mutta tämä ei automaattisesti tarkoita elämänlaadun heikentämistä. Esimerkiksi arkiliikunta ja kasvispainotteinen ruokavalio sekä tarpeettoman kulutuksen vähentäminen pikemminkin kohentavat hyvinvointia.
Kansalaisten turvallisuus ei ole uskottava tavoite, ellei ole tarkoitus suojella elinympäristöä. Ryhtykäämme terveytemme tähden rakentamaan kohtuutaloutta haitallisen ylikulutuksen tilalle.
Janne Kaiunpää
yleislääketieteen erikoislääkäri
Jyväskylä
Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.