Natoon liittynyt Suomi on nyt oikeassa seurassa

Keskisuomalainen toteaa, että Suomi on nyt Naton jäsenmaa.

”Kansalaisten vahva tahto on, että Suomi ei enää koskaan joudu kohtaamaan Venäjää yksin. Ajatus täytti suomalaisten mielet sen jälkeen, kun naapurimaamme Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan.”

”Suomi on nyt osa demokraattisten länsimaiden kaikkia kansainvälisiä organisaatioita. Euroopan unionin jäsenyys oli aikanaan suuri askel. Naton jäsenyys on samalla tavalla suuri askel.”

Savon Sanomat kirjoittaa, että Suomi ei kuulu Venäjän etupiiriin enää edes teoriassa.

”Toisin oli esimerkiksi talvi- ja jatkosotien jälkeen, jolloin Suomi oli Venäjän edeltäjän, Neuvostoliiton, tiukassa kontrollissa koko kylmän sodan ajan aina vuoteen 1991 saakka. – – Suomi rakensi kuitenkin idän karhun kainalossa omaa identiteettiään luomalla yhteyksiä maailmalle niin paljon kuin se kulloinkin oli mahdollista ja sillä tavalla kuin oli mahdollista. Vapaakauppasopimuksista tuli olennainen osa Suomen ideaa. Eftan liitännäisjäsenyys 1961, täysjäsenyys 1986 ja lopulta EU-jäsenyys 1995 viitoittivat Suomen tietä itsenäisenä kansakuntana.”

”Tiistaina Suomi asemoitui lopullisesti sille puolelle, jolle se on yhteiskunnalliselta perusfilosofialtaan ja henkisesti kuulunut.”

Hufvudstadsbladet korostaa, ettei Suomella ole uutena ja pienenä Naton jäsenmaana syytä tuntea itseään epävarmaksi tai merkityksettömäksi.

”Päinvastoin kaikki Natossa vakuuttavat, että Suomen vahva puolustus sekä vakaa poliittinen yhteiskunta ja hallinto vahvistavat Natoa, sen yhteistä puolustuskykyä ja sen arvopohjaa, jota ei pidä aliarvioida.”

”Suomella tulee muun muassa olemaan tärkeä rooli Naton pohjoisessa puolustuksessa, jonka suunnittelussa meillä pitää olla keskeinen sija.”

Kalevan mukaan Suomi on nyt Naton jäsenenä oikeassa joukossa.

”Rauhallisen elämän Naton jäsenmaissa on taannut konflikteja ennalta ehkäisevä Naton sotilaallinen voima, joka on maailman järein.”

”Liittokunnan perussopimuksen viides artikla luo turvan ohella pelotetta. Huomionarvoista on, että se lähtee puolustautumisesta eikä hyökkäyksestä. Höyrypäisinkin diktaattori ymmärtää, mitä yhteinen puolustus hyökkääjälle merkitsee.”

Turun Sanomat muistuttaa, että Suomi on nyt historiassaan ensi kertaa Venäjän naapuri ja Nato-maa.

”Naapuri ei vaihdu, mutta tuleviin suhteisiin Nato-jäsenyys antaa Suomelle uuden vahvan perustan.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide