Kaleva kommentoi keskustelua Ahvenanmaan demilitarisoidusta asemasta.
”Demilitarisoinnin purkua ovat viime viikkoina peränneet esimerkiksi eduskuntaan valitut Pekka Toveri (kok) ja Jarno Limnell (kok). – – Pitkän linjan poliitikoista demilitarisoinnin ongelmat on maininnut esimerkiksi keskustan Matti Vanhanen.”
”Ahvenanmaalaisille kysymys demilitarisoinnista on vain osaksi turvallisuuskysymys. Se on myös identiteettikysymys, osa maakunnan erityisluonnetta. Tilanteen vääntäminen väkisin uuteen asentoon koettaisiin maakunnassa epäilemättä sen nykyisen aseman loukkauksena.”
”Sitäkin voi kyllä kysyä, olisiko demilitarisoinnin purku tosiasiassa ja maakunnan arkielämässä erityisen järeä muutos, jos se ei saman tien edes toisi alueelle pysyvästi sotilaita ja näiden kalustoa.”
”Demilitarisoinnin säilyttämistä voi taas perustella sillä, että osana Suomea maakunta on Naton perussopimuksen viidennen artiklan antamassa suojassa. Se nostaa Venäjän kynnyksen sotilasoperaatioihin saarilla yhä korkeamman kynnyksen taakse.”
Hufvudstadsbladet kummastelee Ahvenanmaa-keskustelun ajoitusta.
”Suomesta tuli vain viikko sitten osa maailman vahvinta sotilasliittoa. Nyt kuulostaa melkein siltä, että Ahvenanmaasta olisi tullut Suomen turvallisuudelle akuutti ongelma. Tilanne on täysin päinvastainen.”
”Ahvenanmaa-keskustelu on myös merkillinen tapa tehdä sisääntulo puolustusliittoon, joka on ollut perinteisesti ollut melko varovainen antamaan sellaisia signaaleja, jotka voitaisiin tulkita haluksi lisätä yksipuolisesti sotilaallista läsnäoloa Itämeren alueella – ellei sitä liittouman turvallisuuden vuoksi ehdottomasti tarvita.”
”Suomella on tietenkin – ja on pitkään ollut – hyvin valmistellut puolustussuunnitelmat Ahvenanmaan varalle. Uuden aseteknologian ja aiempaa pidemmän kantaman ilmatorjunnan ansiosta Ahvenanmaan puolustaminen on myös osittain muuttunut helpommaksi.”
”On aiheellista keskustella siitä, käyttääkö Venäjä konsulaattiaan Ahvenanmaalla vain sopimusvalvontaan, etenkin maan nyt käydessä sotaa Ukrainaa vastaan. – – Toisaalta Suomi ei voi yksipuolisesti irtisanoutua Ahvenanmaan asemaa määrittelevästä vanhastakaan sopimuksesta.”
”Suomen ei missään tapauksessa pidä olla maa, joka alkaa aktiivisesti vetäytyä omista kansainvälisistä sitoumuksistaan. – – Eikö Suomen pitäisi pikemminkin panostaa siihen, että Natossa alettaisiin aktiivisesti muodostaa yhteistä näkemystä siitä, miten Itämeren aluetta puolustetaan tulevaisuudessa parhaalla tavalla?”