Presidentti Sauli Niinistö vierailee ensi viikolla Etelä-Afrikassa ja Namibiassa. Euroopan suhde Afrikkaan onkin nyt todella kiinnostavassa vaiheessa.
Etelä-Afrikka on esimerkki meneillään olevasta murroksesta. Etelä-Afrikka haluaisi toimia suurvaltakamppailun keskellä riippumattomana lännestä. Samalla se kuitenkin venyttää monin tavoin itse määrittelemäänsä puolueettomuutta. Etelä-Afrikka on usein kolmen kimpassa Kiinan ja Venäjän kanssa.
Suomen tavoite – myös näin YK:n turvallisuusneuvoston jäsenyyskampanjan alla – on vahvistaa suhdetta Etelä-Afrikkaan ja löytää pohjaa globaalien kriisien ratkomiselle.
Etelä-Afrikka on vahva keskisuurten pelurien sarjassa, ja se myös haluaa vaikuttaa. Afrikan maat esimerkiksi vaativat itselleen paikkaa YK:n turvallisuusneuvostossa. Tälle on Euroopan ja Yhdysvaltojen tuki. Paikan ottaisi mielellään Etelä-Afrikka.
Nykyisessä murrosvaiheessa moni Afrikan maa katkoo kolonialismin kyllästämää riippuvuuttaan lännestä. Lännen sijaan moni maa on sitonut itsensä Kiinaan välittämättä Kiinan tuelleen asettamista rajuista ehdoista.
Yhdysvallat on yhä läsnä eri puolilla Afrikkaa, muttei entiseen tapaan. Monella Afrikan maalla on vanhastaan siteet niin Venäjään kuin Kiinaankin, jotka haluavat näyttäytyä globaalin etelän ystävinä. Niillä on sekä yhteisiä että erillisiä tavoitteita Afrikassa. Yhdessä Kiina ja Venäjä kauppaavat tarinaa uudesta moninapaisesta maailmanjärjestyksestä monia Afrikan alueellisia mahteja houkuttavalla tavalla.
”Moni Afrikan maa katkoo riippuvuuttaan lännestä.
YK:ssa Etelä-Afrikka on jättänyt äänestämättä, kun olisi pitänyt tuomita Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Ukrainan sodan vuosipäivänä Etelä-Afrikka osallistui Kiinan ja Venäjän laivastoharjoitukseen. Etelä-Afrikka valmistautuu myös Venäjän presidentin Vladimir Putinin mahdolliseen vierailuun, kun Etelä-Afrikka järjestää Kiinan, Venäjän, Intian ja Brasilian johtajien kokouksen.
Yhdysvaltojen tapaan Kiina ja Venäjä vahvistavat erilaisten maaryhmien yhteistyötä. Sieluista käydään kamppailua. YK:ta kolmikko uudistaisi, mutta eri motiivein.
YK:n turvallisuusneuvoston pysyville jäsenille Kiinalle ja Venäjälle Afrikan maiden päivitetty versio kylmän sodan liittoumattomuudesta sopii hyvin. Sen sijaan Afrikan paikkaa turvallisuusneuvostossa ne vastustavat.
Vaikka pitäisi turvallisuusneuvoston uudistamista haaveiluna, Kiinan ja Venäjän vastustuksen soisi kirkastavan Afrikan suhdetta kaksikkoon. Länneltä Afrikka saa tukea turvallisuusneuvostopaikalle. Afrikan on kannettava vastuunsa globaalista järjestyksestä.
Kirjoittaja on HS:n pääkirjoitustoimittaja.