Helsingin Sanomien kirjoitus ”Vanhan miehen tunteet” (17.4.) herätti huolen Suomen sadoistatuhansista yksinäisistä. Heitä yhdistävät usein korkea ikä, pienet tulot ja huono terveys.
Kirjoituksessa mainittuun Kirkon keskusteluapuun tuli viime vuonna 107 949 yhteydenottoa, joista 45 577 puheluun vastattiin. Yhteydenottajista yli 70 prosenttia asui yksin ja heistä 55 prosenttia oli naisia ja 41 prosenttia miehiä. Puhumisen tarvetta kuvaa, että vapaaehtoiset koulutetut päivystäjät puhuivat yhteensä 734 vuorokautta eli kaksi vuotta. Lisäksi Palvelevassa chatissä käytiin 7 503 keskustelua ja vastattiin 734 nettikirjeeseen.
Tällaiselle palvelulle on siis valtava tilaus. Juuri nyt Helsingin seurakuntayhtymässä harkitaan luopumista Kirkon palvelevan puhelimen toiminnasta. Yhteinen kirkkoneuvosto pyytää kaikilta seurakuntaneuvostoilta lausuntoa asiasta, ja lopullinen päätös on Helsingin yhteisen kirkkovaltuuston käsissä.
Kirkon keskusteluapu ja palveleva puhelin jatkavat valtakunnallista toimintaansa Helsingin päätöksistä huolimatta, mutta kapeammilla hartioilla – täällä Kehä kolmosen ulkopuolisissa seurakunnissa. Toivon, että Helsingin yhteinen kirkkovaltuusto kuulee yksinäisen äänen ja päättää jatkaa Kirkon keskusteluavun toimintaa pääkaupunkiseudulla.
koordinaattori, Kirkon keskusteluapu
Järvenpään, Nurmijärven, Hyvinkään, Mäntsälän,
Riihimäen, Hausjärven ja Lopen seurakunnat
Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.