Keskustelujen perusteella vaalien voittajat ovat viime viikkoina luoneet tarkan etiketin, jota hävinneiden puolueiden tulee noudattaa. Keskustan tulee siivota voittajien rinnalla edellisen hallituksen jäljet. Sdp:n paikka sen sijaan on oppositiossa, koska suurimman puolueen paikka ei auennut. Rkp:n taas tulee keskittyä kieli- ja identiteettipolitiikkaan, sillä niin puolue on kuulemma aina ennenkin tehnyt. Lisäksi häviäjien on syytä keskustella rakentavaan sävyyn, pyrkiä puoluerajat ylittävään yhteistyöhön ja kuunnella Bengt Holmströmia Sixten Korkmanin sijasta.
Tämä koreografia kertoo paljon tavastamme käsitellä valtaa. Johtavassa asemassa odotamme hävinneiltä hyvää käytöstä ja nöyryyttä. Heidän tulee noudattaa tiukkaa etikettiä, eikä voittajia saa liikaa kritisoida. Oman vallan ajan synnit tulee kuitenkin pitää mielessä. Voittajaa on kohdeltava kohteliaasti.
Näennäisesti epäpoliittiset vaatimukset etiketistä luovat kulttuurin, jossa sanellaan soveliaan käytöksen ja keskustelun rajat. Hyvä esimerkki on vaatimus järkiperäisestä keskustelusta aiheessa, jossa itsellä ei ole panosta mutta joillakin muilla on voimakas tunnelataus.
Käy vaikka kertomassa nettifoorumilla sukumökin perineelle nimimerkille, että tunteita ei tule sekoittaa lainsäädäntöön ja että perinnöstä voi kieltäytyä, jos rahat eivät riitä veron maksuun. Oli näkökulma perusteltu tai ei, sitä ei kuulu hiljentää etikettiin vedoten.
”Esimerkiksi ilmaston tuhoaminen kohteliaasti ei lohduta.
Kohteliaisuudella ja etiketin noudattamisella ei tulisi myöskään mitata poliitikkojen toimintaa. Hyviä tapoja ja yhteistyökykyä voidaan toki arvostaa niin eduskunnassa kuin muillakin työpaikoilla.
Se, että poliitikko on rauhallinen Twitterissä ja mukava tyyppi eduskunnan kahvilassa, ei kuitenkaan riitä. Esimerkiksi ilmaston tuhoaminen kohteliaasti ei lohduta. Vallan käyttäjän ja kohteen välillä hyvät tavat eivät paljon paina. Teot ratkaisevat.
Kohteliaisuuden kriittistä tarkastelua ei tule sekoittaa vahingolliseen käytökseen. Emme tarvitse dystopiaa, jossa kukaan ei ole vastuussa teoistaan ja puheistaan.
Kiusaamisella ja häirinnällä ajetaan ihmiset tilaan, jossa politiikkaan osallistuminen vaatii yli-inhimillistä kestävyyttä ottaa lokaa niskaan. Nykyisessä ilmapiirissä tämän kitkemiseen tulisi puuttua entistä voimakkaammin. Ihmisyyttä täytyy kunnioittaa, etikettejä ei.
Kirjoittaja on HS:n datadeskin kehittäjä.