Hämeen Sanomat iloitsee säännöllisen sähköntuotannon alkamisesta Olkiluodon ydinvoimalan kolmosreaktorissa.
”Virstanpylväs on tärkeä Suomen energiaomavaraisuudelle, mutta myös kansainvälisesti. Ydinvoiman merkitys maailmanlaajuisen ilmastonmuutoksen torjunnassa on tunnustettu vasta vähin erin.”
”Euroopan johtavana valtiona pidetty Saksa näyttäytyy samaan aikaan peräti kummallisessa valossa, kun yli kymmenen vuotta sitten tehty päätös ydinvoimasta luopumiseksi on muuttunut karuksi todellisuudeksi. – – Viimeisetkin kolme Saksan ydinlaitosta irrotettiin lauantaina verkosta.”
”Ukrainan sota paljasti etenkin Saksan järkyttävän riippuvuuden venäläisestä energiasta. – – Saksasta ei voi mitenkään puhua ilmastopolitiikan mallimaana.”
”Sitä vastoin mallia voi ottaa Suomesta. Eurajoen Olkiluotoon on valmistumassa korkea-aktiivisen käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituspaikka. Vastaavaa ei ole missään muualla maailmassa. Ydinjätekään ei ole enää sellainen peikko kuin takavuosina.”
”Tarpeeseen nähden maailmalla ei ole rakenteilla kovin paljon ydinlaitoksia, ja valtaosa hankkeista on joko kiinalaisia tai venäläisiä. Atomienergiajärjestö IAEA kuitenkin ennustaa, että ydinsähkön tuotanto kasvaa yli kaksinkertaiseksi vuoteen 2050 mennessä.”
”Olkiluodon kolmosreaktorilla riitti vaiheita ja vaikeuksia. – – Itse reaktorin piti olla alun perin toiminnassa jo vuonna 2009 eli 14 vuotta sitten.”
”Sähkön hinnalle ei tapahtunut viikonvaihteessa mitään dramaattista. Olkiluoto tuottaa sähköä kuitenkin tasaisesti, mikä tasaa myös hintaa. Lisäksi maahan valmistuu uutta tuulivoimaa. Energiatuuli puhaltaa kerrankin myötäisenä.”
Turun Sanomat muistuttaa Olkiluodon rakennusvaiheen venähdyksestä.
”Vaikka Olkiluoto 3:n lukuisat viivästymiset muodostuivat jo vitsiksi, suomalaisten kannalta on hyvä, että viranomaiset ja Teollisuuden Voima noudattivat piirun tarkasti ydinvoimalan turvallisuuskriteereitä. Ydinvoiman kanssa ei voi olla liian varovainen.”
”Suomi on rakentanut energiapalettiaan järkevästi vihreää siirtymää edistäen. Ydinvoiman lisäksi Suomessa on satsattu uusiutuvaan energiaan.”
”Suomen uskotaan olevan omavarainen sähkössä jo ensi vuonna. – – Omavaraisuus sähkössä merkitsee naapurimaita halvempia hintoja. Halpa sähkö lisää myös Suomen vetovoimaa teollisuuden investointien kohteena.”