Helsinki ei välitä tarpeeksi lapsista

Helsingin kaupungin tuore palkkaratkaisu on jäävuoren huippu politiikasta, jossa lapsiin kohdistuvat palvelut romahtavat mutta korjaavia tekoja ei löydy.

Helsingin kaupungin palkkaratkaisu sisältää erisuuruisia palkankorotuksia.

Rakkaudella on kaksi vastakohtaa: viha ja välinpitämättömyys. Helsingin kaupungin tuore palkkaratkaisu on jäävuoren huippu politiikasta, jossa lapsiin kohdistuvat palvelut romahtavat mutta korjaavia tekoja ei löydy. Palkkaratkaisu sisältää hyvin erisuuruisia palkankorotuksia riippuen työtehtävästä. Esimerkiksi varhaiskasvatuksen lastenhoitajien palkankorotus on minimaalinen, keskimäärin 50 euron kuukausikorotus (HS 14.4.).

Helsingin ratkaisu on tehty tilanteessa, jossa pätevien ja pitkäaikaisesti sitoutuvien työntekijöiden saaminen varhaiskasvatukseen on ollut jo jonkin aikaa kasvava ongelma. Näin ollen palkkaratkaisu puhtaasti tekona tarkasteltuna ilmentää politiikkaa, jossa ei välitetä siitä, millaisessa kasvu- ja oppimisympäristössä pienet lapset viettävät suurimman osan päivästään. Ei välitetä tarpeeksi siitä, että lapsilla olisi päivähoidossa tutut ja luotettavat aikuiset, joihin he saavat ja uskaltavat kiintyä. Ei välitetä siitä surusta ja stressistä, jota työntekijöiden nopea vaihtuvuus aiheuttaa. Ei arvosteta lapsille annettua hoivaa. Ei välitetä siitä, että varhaiskasvatuksen kriisi heikentää erityisesti jo entuudestaan heikossa asemassa olevien lasten mahdollisuuksia pärjätä ja iloita elämästä.

Minimipalkankorotuksen perusteluksi ei käy, että ongelma on pikemminkin työoloissa. Kunnon palkankorotus pienipalkkaisella alalla on konkreettinen teko, joka viestii alan arvostuksesta ja parantaa sen houkuttelevuutta. Työolot ovat paremmat, kun tekijöitä on tarpeeksi. Tämän lisäksi on tehtävä myös muita muutoksia, ja ne on tehtävä työntekijöiden ehdotusten pohjalta.

Vielä uskallan toivoa korjausliikettä Helsingin politiikkaan. Uskon, että kaupunginvaltuustossa on paljon ihmisiä, jotka haluavat luoda hyvinvointia lapsille. Mutta tahto näkyy teoissa, ei sanoissa.

Miira Luhtavaara

psykologi, kirjailija

Helsinki

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide