Tintti oppii ja pulu tajuaa taidetta

Lintujen seuraaminen laskee sykettä ja herättää sisäisen lapsen.

Voiko talitiainen oppia katsomalla videota? Evoluutio­ekologi ja professori Johanna Mappes päätti kokeilla asiaa tutkimus­ryhmänsä kanssa vuonna 2017.

Talitiainen istutettiin tietokone­näytön eteen.

Linnulle näytettiin puolen minuutin video lajitoveristaan, joka söi uutta, herkullisen näköistä saalista. Saalis – paperinpala, jonka sisällä oli siemen – osoittautuikin kitkeräksi. Tyytymätön tintti osoitti mielipiteensä: se ravisteli päätään ja pyyhki nokkaansa oksaan.

Videon nähnyt lintu päästettiin huoneeseen, jossa oli tarjolla tätä uutta ”herkkua”. Talitiainen oli nähnyt videon vain kerran, mutta osasi heti välttää uutta saalista selvästi paremmin kuin kontrolliryhmän linnut.

Kokeen tulos hämmästytti Mappesia – ja minua. Linnut ovat paljon oppivaisempia ja älykkäämpiä kuin olemme ajatelleet. Siivekkäillä aivojen hermosolut on pakattu tiiviimmin kuin ihmisillä, joten ne voivat olla hyvinkin skarppeja pikkuisilla aivoillaan.

Se siitä kanan aivot -sanonnasta.

Tunnetuimpia lintuälyköitä lienevät varikset. Ne osaavat leikkiä, huijata ja käyttää työkaluja. Varikset myös muistavat ihmiset, jotka ovat kohdelleet niitä hyvin tai tehneet vääryyttä.

Kiinnostuin linnuista pari vuotta sitten ja sain synttärilahjan, joka on tuottanut turkasesti iloa: kiikarit. Luonnossa liikkumisesta tuli suuri seikkailu. Lintujen seuraaminen vei minut takaisin uteliaaksi tenavaksi.

En enää kiiruhda kuulokkeet päässä vaan tallustelen leppoisasti ja tutkin jokaista kiinnostavaa lehahdusta, luritusta ja rasahdusta.

Tunnetuimpia lintuälyköitä lienevät varikset.

Muut ulkoilijat saattoivat vastikään kummastella, miksi tuijotin minuuttitolkulla pensasaitaa.

No kun siellä oli kahdenlaisia varpusia, ja minun piti selvittää, mikä se toinen laji oli. Pikkuvarpunenhan se.

Kevät on lintujen kulta-aikaa: mustarastaat lurittelevat, kurjet tanssivat ja käpytikat komppaavat. Sirkutus ja liverrys tekevät tutkitusti hyvää, Scientific Reports -lehti kertoi viime vuonna.

Linnunlaulun kuunteleminen vähensi terveiden koehenkilöiden ahdistuneisuutta ja vainoharhaisuutta, toisin kuin liikenteen äänien kuuntelu. Itse tunnen, kuinka syke romahtaa luonnossa.

Voi linnuista toki kaupungissakin nauttia.

Esimerkiksi kesykyyhky eli pulu on kiinnostava tapaus. Niistä koulutettiin japanilaistutkimuksessa taiteentuntijoita: pulut oppivat erottelemaan menestyksekkäästi toisistaan kubistiset ja impressionistiset taulut.

Kirjoittaja on Tiede Luonto -lehden toimittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide