Henkilökortin haku on usein hankalaa

Lupapalvelut ovat usein liian kaukana tai vapaita aikoja ei ole.

Ihmiset jonottivat poliisin lupapalveluihin Helsingissä kesäkuussa 2022.

Asioiminen on yhä enemmän siirtynyt internetiin. Haja-asutusalueilla verkkopalvelut ovat usein ainoa vaihtoehto. Näiden palvelujen käyttäminen vaatii vahvan tunnistautumisen, joka onnistuu yleensä pankkitunnuksilla. Valitettavasti näitä tunnuksia pankista ei saa, ellei hakijalla ole viranomaisen myöntämää henkilökorttia tai voimassa olevaa passia. Ajokorttikaan ei käy.

Vaimoni loukkasi jokin aika sitten itsensä tapaturmassa. Hakiessamme tapaturmakorvausta vakuutusyhtiöltä palvelu ei pelannut tunnusten puutteen takia. Saimme haettua korvaukset lopulta paperisella hakulomakkeella.

Kokemuksesta viisastuneena päätimme hankkia pankkitunnukset ja ryhdyimme henkilökortin hakuun. Asumme Keiteleellä. Lähin poliisin lupapalvelu on Viitasaarella noin 40 kilometrin päässä. Vapaita aikoja ei ollut huhti-, touko- eikä kesäkuulle. Heinäkuulle aikoja ei voinut varata. Iisalmesta saimme ajan kuitenkin parin päivän päähän. Matkaa Iisalmeen on 85 kilometriä.

Omalla autolla näiden palvelujen hakeminen onnistuu kauempaakin, mutta kaikilla ei ole autoa. Kun julkinen liikennekään ei toimi kunnolla, asioiden hoitaminen on äärimmäisen hankalaa.

Miksi tärkeitä palveluja on ajettu alas? En jaksa uskoa, että valtiontalous sakkaa, vaikka muutamia työntekijöitä palkattaisiin lisää hoitamaan näitä palveluja. Toinen mahdollisuus olisivat lupapalveluautot, joita ilmeisesti on jo käytössä joissakin kunnissa.

Kari Väisänen

Keitele

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide