Ilkka-Pohjalainen kiittää Annika Saarikon päätöstä jatkaa keskustan puheenjohtajana vuoden 2024 sääntömääräiseen puoluekokoukseen asti.
”Vaalitappio ei ole Saarikon syytä, eikä johtajan pidä jättää joukkojaan tappion hetkellä.”
”Oppositioon marssiminen on sekin aivan oikea päätös. Keskustan on hyvä pysähtyä rauhassa miettimään, miksi se on olemassa. – – Voi hyvin perustein esittää, että keskusta ei ole havainnut muutosta Suomessa ja äänestäjäkunnassa.”
”Saarikon todellinen johtajuustesti on vasta edessä. Hänellä on vuosi aikaa miettiä keskusta uusiksi, luoda puolueelle strategia, joka toimii. Tehtävä ei ole helppo. Perussuomalaiset ovat onnistuneet kaappaamaan pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuvia äänestäjiä omakseen.”
”Valtiovarainministerin salkku Sanna Marinin (sd) hallituksessa painaa keskustassa pitkään. Suomen julkista taloutta ei ole koskaan hoidettu niin huonosti kuin Marinin hallituksen aikana.”
”Juha Sipilän otteet pääministerinä kestävät kyllä historian testin, vaikka niitä arvosteltiin ankarasti hänen pääministerikaudellaan. Jos Sipilän linjalla olisi jatkettu, julkisen talouden sopeuttamistarve olisi tänään oleellisesti vähäisempi. Keskustan ei olisi pitänyt hylätä Sipilän linjaa vuonna 2019. Yritysjohtajan opit toimivat taatusti valtionkin varainhoidossa.”
”Oppositiossa voi kasvattaa kannatusta, jota Suomen kuntoon laittaminen ei tuo.”
”Tässä on yksi suomalaisen politiikan keskeinen ongelma. Terveen talouden kannattaja ei saa yösijaa. Sitä sopii ihmetellä, tukeva talous kun on jokaisen yhteiskunnan kivijalka.”
Ilta-Sanomat toteaa, että eduskuntavaalien tappio otti keskustan puoluevaltuuston kokouksessa lujille.
”Keskusta kokee, että suurin syy vaalitappioon löytyy perussuomalaisista, mikä on myös yksi mahdollisuus välttää kritiikkiä omista tekemisistään.”
”Molempien puolueiden näkyvät kasvot ovat tapelleet näkyvästi ja ilkeästi esimerkiksi Twitterissä. Puoluevaltuuston kokouksessa Riikka Purran (ps) puolue tuntui olevan yhtä suuressa roolissa kuin keskusta itse.”
”Pienen liioittelun kera voi todeta kamppailun saaneen ainakin sosiaalisen median sisällissodan piirteitä.”
”Tämän jälkeen, jopa koomisesti, Purra ja muut perussuomalaiset ovat anelleet keskustaa hallitukseen. Perussuomalaistenkin motiivit loistavat kilometrien päähän. Puolue tietää jo, miten kiusalliseen valoon keskusta voi sen sekä hallituksessa että varsinkin maakunnissa saattaa, kun hallituspolitiikan kylmä realismi iskee vuorostaan perussuomalaisten jalkoihin.”