Oikeudenmukainen siirtymä huomioi maapallon rajat

Vaikeatkin päätökset on helpompi hyväksyä, jos ne koetaan oikeudenmukaisiksi.

Maapallon resurssit ovat rajalliset.

Myrskyvaroitus – Storm Warning -yhdistyksen puheenjohtaja Timo Tyrväinen arvioi (HS Vieraskynä 15.4.), että talouskasvun demonisointi voi heikentää kansalaisten tukea vihreälle siirtymälle. Hän kritisoi erityisesti degrowth-ajattelua siitä, että sen ”mukaan tuotannon kasvu ilman päästöjen kasvua on mahdotonta”.

Keskeiset degrowth-tutkijat ovat kuitenkin pitkään argumentoineet, että ajattelussa on kyse ekologisista rajoista – ei talouskasvun rajoista. Maapallon ekologiset rajat tunnustetaan tieteessä laajasti.

Tyrväinen on oikeassa siinä, että bruttokansantuotetta on kyetty useissa maissa kasvattamaan samalla, kun kasvihuonekaasupäästöt ovat kansallisesti jopa laskeneet. Päästövähennysten nopeus on kuitenkin edelleen aivan liian hidas, ja Tyrväinenkin toteaa, että maailman kokonaispäästöt jatkavat yhä kasvuaan.

Päästöjen vähentäminen on vihreän siirtymän helpoimpia osuuksia. Tyrväinen sivuuttaa tekstissään hankalamman puolen: luontokadon ja luonnonvarojen riittävyyden. Esimerkiksi monien materiaalien ja maapinta-alan käyttö kasvavat edelleen, jopa kiihtyvällä nopeudella.

Näillä kriiseillä on myös kytkös. Esimerkiksi eräät ilmastokriisin torjumiseksi tehdyt toimet, kuten biopolttoaineiden suosiminen, ovat osaltaan pahentaneet luontokatoa.

Tyrväinen nostaa myös esiin tärkeän kysymyksen siitä, että vihreä siirtymä tarvitsee kansalaisten tuen toteutuakseen. Kasvun hidastuminen ei tekisi asiaa helpommaksi, sillä materiaalisen kulutuksen kasvun voi nähdä yhteiskuntaa vakauttavana tekijänä. Lupaus enemmästä auttaa sietämään muita epäkohtia.

Vaikka ympäristöongelmat unohdettaisiin, muun muassa vanheneva väestö tekee talouskasvun kiihdyttämisen Suomessa epävarmaksi. Siksi on pakko löytää ratkaisuja siihen, miten välttämättömät ympäristötoimet voidaan toteuttaa riippumatta kasvuvauhdista.

Vihreä siirtymä on toteutettava reilusti, sillä vaikeatkin päätökset on helpompi hyväksyä, jos ne koetaan oikeudenmukaisiksi. Se tarkoittaa, että eri tahot otetaan mukaan päätöksentekoon, ja erityisesti pienituloisia sekä muutoksesta kärsiviä tuetaan. Samalla varakkaampien on kannettava vastuunsa muun muassa progressiivisen verotuksen kautta.

Janne M. Korhonen

oikeudenmukaisen siirtymän asiantuntija

Kalevi Sorsa -säätiö

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide