Rahapelilisenssijärjestelmä ei tarkoita vapaita markkinoita

Lisenssijärjestelmässä rahapelaaminen otetaan valtion tiukkaan kontrolliin.

Rahapelien järjestämisestä julkaistiin huhtikuussa esiselvitys.

Pääkirjoitus (HS 17.4.) päätyi rahapelijärjestelmää koskevaa esiselvitystä kommentoidessaan kannattamaan lisenssijärjestelmää. Tiiviin tekstin tapa määritellä lisenssijärjestelmä aiheutti lukijassa huolta.

Lisenssijärjestelmä ei tarkoita markkinoiden avaamista – markkinathan ovat jo auki, raha virtaa jo yksinoikeusjärjestelmän ulkopuolelle – vaan markkinoiden uudelleenjärjestelyä. Lisenssijärjestelmä ei missään tapauksessa tarkoita sitä, että markkinat hoitaisivat rahapelitoimialan, sillä kyse on riippuvuustoimialasta, jota ei voi antaa markkinoiden hoidettavaksi. Mikäli siirrytään lisenssijärjestelmään, kuluttajien suojelu edellyttää valtion roolin merkittävää kasvattamista nykyisestä.

Pääkirjoituksesta voi syntyä kuva, että peliyhtiöt voisivat yksinkertaisesti vain hakea toimiluvan ja maksaa siihen liittyvän maksun valtiolle. Oikeasti lisenssijärjestelmä tarkoittaa sitä, että valtio asettaa tarkkaan harkitut ja muiden eurooppalaisten maiden kokemuksia hyödyntävät tiukat ehdot lisensseille ja myös valvoo näiden ehtojen toteuttamista ja tarvittaessa sanktioi ehtojen vastaisesta toiminnasta. Lisenssijärjestelmässä rahapelaaminen otetaan valtion tiukkaan kontrolliin ja siten pystytään puuttumaan ongelmalliseen pelaamiseen.

Kun puhutaan ihmisten riippuvuusongelmiin perustuvasta toimialasta, lisenssijärjestelmä ei tarkoita vapaita markkinoita vaan keinoa tuoda peliyhtiöt valtiollisen sääntelyn ja valvonnan alle.

Pekka Lund

toiminnanjohtaja, Sininauhaliitto ry

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide