Valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelä esitti säästösyistä toisen asteen ammatillisia opintoja lyhennettäväksi kolmivuotisista osin kaksivuotisiksi (HS 21.4.). Pois jätettäisiin yhteiset yleissivistävät opinnot, ja samalla poistuisi jatko-opintokelpoisuus korkea-asteella. Ajatus on tyrmätty laajasti.
Ehdotuksen huonoja puolia ei siksi tarvitse sen enempää perustella. Ei tämänkaltainen ehdotus kuitenkaan tyhjästä synny, mikäli koulutuksessa kaikki on niin kuin pitää olla. Huomio kannattaakin siksi keskittää siihen, mikä on yleissivistävien opintojen tarkoitus ja merkitys sekä miten ne toteutetaan oppilaitoksissa.
Nuoret, peruskoulusta tulleet oppilaat harvoin pystyvät ajattelemaan laaja-alaisesti opintojensa myöhempää merkitystä. Heitä kiinnostaa käytännön työ. Muita opintoja pidetään pakkopullana. Tämä johtaa joissakin tapauksissa opintojen keskeytymiseen, kun yhteisiä tutkinnon osia ei suoriteta, vaan siirrytään työelämään. Lyhyellä perspektiivillä nuoren ratkaisu on looginen ja kannattava, mutta pidemmällä aikavälillä ei.
Valitettavasti oppilaitokset ovat osin lähteneet myötäilemään oppilaita. Pidettäessä kiinni oppilaista oppivelvollisuuden ja rahoitusmekanismien takia on yhteisistä opinnoista tehty mahdollisimman helppoja ja sitä kautta merkityksetön osa opintoja. Niitä toteutetaan verkkokursseina ilman suurempaa ohjausta. Painopiste on suorituksessa, ei oppimisessa.
Pahimmillaan toteutus on tyyliä ”tee tämä kurssi etänä itseksesi, saat ykkösen, tee vielä toinen kurssi, saat kakkosen” ja niin edelleen. Arviointiasteikko on 1–5 tai suoritettu-merkintä. Hyviäkin toteutuksia toki on, ja asialleen omistautuneet opettajat tekevät parhaansa molemmista suunnista tulevaa painetta vastaan. Kokonaisuus on kuitenkin rapautumassa.
Ratkaisu on, että opintoja on kehitettävä vaikuttavampaan ja haluttavampaan suuntaan. Yhteisten oppiaineiden integrointi ammatillisiin aineisiin, tutkinnon toteutuksen mielekkäämpi rakenne ja työelämän suunnalta tuleva paine ovat keinoja, joilla yhteisten opintojen tarpeellisuus pystytään takaamaan ja myös perustelemaan oppilaille.
Päättäjien ja oppilaitosten tehtävä on seistä nykymallin takana ja puolustaa sitä kaikin tavoin. Pussinperä, jossa jatko-opinnot eivät ole lähtökohtaisesti mahdollisia, tulee olla poissuljettu ajatus jatkossakin. Siitä on kerran päästy eroon, ja mahdollisuus jatko-opintoihin on suomalaisen koulutusjärjestelmän yksi parhaista periaatteista. Tämä ei ole lainkaan itsestäänselvyys muualla maailmassa eikä edes Euroopassa.
Marko Varjos
lehtori, koulutuskeskus Salpaus
alueasiantuntija, OAJ Päijät-Häme, Lahti
Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.
