Kauppakeskukset näivettävät Helsingin keskustan

Helsingin keskustan on näivettänyt palveluiden kaavoittaminen Triplan ja Redin kaltaisiin isoihin kauppakeskuksiin.

Kalasataman tornitaloja Katajanokalta katsottuna.

Emeritusprofessori Jorma Paavonen kirjoitti (HS Mielipide 25.4.), että yksityisautoilun rajoittaminen on ollut virhe, joka on jo näivettänyt Helsingin keskustan.

Keskustan on näivettänyt palveluiden kaavoittaminen Triplan ja Redin kaltaisiin isoihin kauppakeskuksiin kantakaupungin kivijalkojen ja torien kustannuksella. Pariisissa asuva arkkitehti Pekka Littow varoitti jo 13.11.2015 Helsingin Sanomissa pientä Helsinkiä, joka rakentaa katuelämän sammuttavia valtavia kauppakeskuksia.

Rakentuvassa asuinlähiömäisessä Kalasatamassa näkee jo nyt, kuinka raitiovaunu tulee kulkemaan autotallien ja katutason asuinkerrosten ohi sen sijaan, että kauppakeskuksen liiketilat olisi kaavoitettu Kalasataman kaduille elävän ja omaleimaisen kivijalkakaupungin luomiseksi. Kaupunki on siis pitänyt huolta, että tulevaisuudessa kaikkialta kantakaupungista ja sen ulkopuolelta pääsee kätevästi autolla tai julkisilla kulkuvälineillä suoraan kauppakeskuksiin.

Mikäli Helsinki olisi pitänyt huolta elinkeinoelämän luomasta kaupunkikulttuurista ja palveluista, ei kauppakeskuksia olisi rakennettu tässä mittakaavassa keskustan välittömään läheisyyteen. Kantakaupungin kauniit autoiltavat rantatietkin ovat ilman palveluita ja ravintoloita. Palveluiden katoamiseen keskustasta eivät siis auta autotiet.

Justus Kantakoski

taiteen maisteri, muotisuunnittelija

Helsinki

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide