Ehkä kouluruoka kaipaa mausteita

Kuinka kouluruoka saadaan maistumaan kaikille?

Aina ruoka ei maistu.

Kouluruoka ei maistu kaikille ruokailijoille. Mausta ollaan eri mieltä. Tarjottava sapuska on joko liian mautonta, liian suolaista tai liian kuivaa tai liian jotain muuta. Kaiken kaikkiaan syötävä on erilaista kuin mihin esimerkiksi kotona on totuttu.

Tein saman huomion käydessäni palvelutalossa, jossa vanhempani asuivat vuosia. Osallistuin eri maksusta siellä yhteisruokailuun, ihan vain kokeakseni omakohtaisesti, minkälaista sapuskaa vanhuksille tarjotaan. Ruoka oli aina hyvää jälkiruokaa myöten. Kuitenkin omaisten infotilaisuuksissa jotkut asukkaat napisivat ruuan laadusta. Ruoka oli erilaista kuin mihin oli totuttu.

Kuinka saada ruoka maistumaan kaikille? Jokaiselle on mahdotonta valmistaa erikseen mieleistä annosta.

Palvelutalossa keksimme tähän ratkaisun: jokaiseen ruokapöytään hankittiin mausteita. Suolaa, sokeria, ketsuppia, sinappia ja maustepippuria pienellä tarjottimella. Näin jokainen ruokailija sai mieleisensä makuista ruokaa. Tämä toki maksaa, mutta ehkäpä panostus kannattaa.

Annu Kekälinen

Vihti

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide