Maatilojen kannattavuuskriisi on ollut viime vuosien aikana paljon esillä julkisuudessa. Maataloudessa ei ole kyetty samanlaiseen rakennemuutokseen kuin kaupan alalla ja elintarviketeollisuudessa. Tämä on heikentänyt sekä maatalouden kustannuskilpailukykyä että neuvotteluvoimaa ruokaketjussa. Kriisipaketit eivät muuta tätä perustilannetta vaan päinvastoin jopa hidastavat rakennemuutosta.
Toisin kuin usein väitetään, harjoitettu maatalouspolitiikka ei ole johtanut tilakoon kasvamiseen. Tapahtunut kasvu selittyy vahvasti maatalouspolitiikan ulkopuolisilla tekijöillä. Näistä merkittävimpiä ovat elintason nousu maatalouden ulkopuolella sekä tuotantoteknologian nopea kehitys.
Mitä paremman hyvinvoinnin maatalouden ulkopuolella työskentelemällä saavuttaa, sitä halukkaammin viljelystä luovutaan. Samalla maatalousmaan kysyntä vähenee ja hintojen lasku mahdollistaa jatkajille taloudellisesti kannattavan tilakokoon laajentamisen. Teknologisen kehityksen ansiosta yrityskoon kasvattaminen on ollut mahdollista, vaikka maatalouden työvoima on vähentynyt. Uusilla innovatiivisilla teknologisilla ratkaisuilla, kuten lypsyroboteilla, on ollut kehityksessä suuri merkitys.
Maatalouspolitiikalla voidaan joko vauhdittaa tai hidastaa rakennekehitystä, mutta ei ole mahdollista tavoitella kuin kahta seuraavasta kolmesta tavoitteesta: vakiota tuotantomäärää, vakaata tilarakennetta ja kasvavaa tuottavuutta. Jos tuotantomäärä ja tilarakenne pidetään vakioina, tuottavuus ei voi kasvaa. Tuottavuuden kasvu yhdistettynä vakion tuotantomäärän ylläpitoon johtaa puolestaan väistämättä tilakoon kasvuun, sillä samaan tuotantomäärään tarvitaan aiempaa vähemmän tuottajia. Tilarakenteen pysyessä vakaana ja tuottavuuden kasvaessa alkaa taas tuotetun ruoan määrä väkisinkin kasvaa.
Suomessa maatalouspolitiikan tavoitteena on jo pitkään ollut vakio tuotantomäärä ja tuotannon edellytysten säilyttäminen maan eri osissa ja tuotantosuunnissa. Koska tuottavuutta edistävien teknologioiden leviämistä ei voi estää, vakaata tilarakennetta ei ole pystytty ylläpitämään.
”Muutos laskisi peltojen hintoja.
Maataloudelle maksettavien hehtaaritukien noustua varsin korkeiksi ja kapitalisoiduttua osittain peltojen hintoihin on tilakoon kasvattaminen kalliimpaa kuin ilman tukia. Hehtaarituet ovatkin hidastaneet pellon siirtymistä tilojen välillä.
Kannattavuus on jäänyt alhaiseksi, jolloin suurin osa tiloista ei pysty säästämään huonojen vuosien varalle. Järkevä yritystoiminta vaatii kuitenkin niin maksuvalmiutta, kannattavuutta kuin vakavaraisuuttakin. Nykyinen politiikka edesauttaa näistä ainoastaan hyvää vakavaraisuutta pitämällä peltojen hinnat korkeina.
Maatalouspolitiikan tavoitteita voidaan muuttaa valitsemalla tavoitteiksi tuotantomäärän ylläpitäminen ja kasvava tuottavuus. Pohjois-Suomea lukuun ottamatta maatilojen skaalatuotot voisivat edelleen kasvaa runsaasti. Tämä vähentäisi viljelijöiden määrää mutta mahdollistaisi paremman kannattavuuden viljelyä jatkaville.
Yli sadan hehtaarin tiloilla on pieniä tiloja monipuolisemmat viljelykierrot. Tämä parantaa maan rakennetta sekä mahdollistaa paremman biodiversiteetin. Pienille tiloille monipuoliset viljelykierrot eivät ole kannattavia, sillä varastoja tarvittaisiin useita ja pienien myyntierien tuotto häviää kuljetuskustannuksiin. Viljelyriskit pienentyvät monipuolisemmalla viljelykierrolla, sillä huono kasvukausi yhdelle kasville voi olla erinomainen toiselle.
Miten rakennekehitystä ja tilakoon kasvua voitaisiin edistää? Jo 1970-luvulla on ehdotettu tukien osittaista muuttamista määräaikaisiksi obligaatioiksi, jotka olisi irrotettu pelloista. Nykyisessä politiikassa muutos laskisi peltojen hintoja ja mahdollistaisi kannattavien tilojen laajentumisen edullisemmin ja pienemmällä velalla.
Lopettavat viljelijät eivät puolestaan jäisi obligaatioiden tuoton myötä tyhjän päälle. Tämä helpottaisi maataloudesta luopumista ja edistäisi jatkavien viljelijöiden taloudellista tilannetta sekä parantaisi maatalouden markkinaehtoista kannattavuutta.
Henrik Wejberg on tutkija ja Jyrki Niemi tutkimusprofessori Luonnonvarakeskuksessa.
Vieraskynät ovat asiantuntijoiden puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut julkaistaviksi. Vieraskynissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia näkemyksiä, eivät HS:n kannanottoja. Kirjoitusohjeet: www.hs.fi/vieraskyna/.