Olen koukuttunut saagaan, jossa järjettömän rikas perhe hallitsee omistamaansa mediayhtiötä miten haluaa.
Tarkoitan tietysti HBO Maxin Succession-sarjaa, jonka neljäs ja viimeinen kausi on käynnissä. Hillittömän viihdyttävässä ja emotionaalisesti rankassa sarjassa seurataan Logan Royn (loistava Brian Cox) hallitseman suvun edesottamuksia. Logan on vallanhimoinen narsisti, jonka yleisin tervehdys on ”Fuck off”.
Loganin lapset Connor, Kendall, Roman ja Siobhan ovat kehittäneet kukin omat selviytymiskeinonsa, jotta isän manipuloivuus ei murskaisi heitä.
En paljasta liikaa juonesta todetessani, että yksi uuden kauden herkullisimmista kohtauksista käydään uutistoimituksen avokonttorissa. Logan nousee kopiopaperipinoista tehdylle korokkeelle ja lietsoo toimittajia ”leikkaamaan kurkkuja”. On aika antaa yleisölle ”jotain, minkä kaikki tietävät, mutta kukaan ei sano”.
Median nimi on ATN ja se on sisältöä kellon ympäri tuuttaava uutiskaapelikanava. ATN on vain vaivoin etäännytetty Fox News, ja Loganin esikuva on tietysti Fox Newsia hallitsevan omistajasuvun pää Rupert Murdoch.
Tällä viikolla todellisuus päihitti fiktion yllättävyydessään. Fox erotti parhaaseen katseluaikaan lähetettävän hittiohjelmansa suosikkijuontajan Tucker Carlsonin.
Potkut liittyvät kunnianloukkausjuttuun, jossa Fox joutuu pulittamaan äänestyslaiteyritys Dominionille 700 miljoonan euron arvoiset korvaukset. Ja lisäkuluja lienee tulossa: Vyyhdin aikana on käyty läpi Carlsonin lähettämiä tekstiviestejä. Carlsonin entinen alainen syyttää Foxia myrkyllisestä, naisia halveksivasta työympäristöstä.
”Tällä viikolla todellisuus päihitti fiktion.
Ohjelmassaan Carlson valehteli, toitotti äärioikeiston agendaa ja lietsoi katsojiaan rasismiin sekä nais- ja ulkomaalaisvihaan. Oli kyse laskevista testosteronitasoista tai Capitolin valtauksesta, kaikki oli aina osa hallitsevan luokan salajuonta, jonka tarkoitus on heikentää valkoisten amerikkalaisten asemaa.
Carlsonin yleisö, josta 92 prosenttia on valkoisia ja suurin osa vanhempaa ikäpolvea, sai selvästi mitä halusi. Katsojat mitattiin miljoonissa.
Logan Roy olisi ollut ylpeä!
Jos haluat upota syvemmälle Royn klaanin maailmaan, kokeile Succession-sessiota. Hilla Körkön ja Eleonoora Riihisen podcastissa ruoditaan jaksoja tuoreeltaan.
Kirjoittaja on HS:n toimituspäällikkö.