Ari Wahlsten kirjoitti (HS Mielipide 21.4.), että rikoskirjallisuutta syrjitään Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) apurahojen jakamisessa. Hän totesi, että valtion taiteilija-apurahoja rikoskirjailijat eivät saa lainkaan, ja kirjastoapurahojakin kitsaasti.
Tänä vuonna kaunokirjallisuuden kirjastoapurahaa haki 763 kirjailijaa, joista noin kuusi prosenttia oli dekkarikirjailijoita. Apurahaa hakevien ja saavien dekkaristien määrät vaihtelevat vuosittain. Tänä vuonna kirjastoapurahan sai viisi dekkarikirjailijaa.
Wahlsten kirjoitti, että kirjastoapurahan hakulomakkeeseen on erikseen lisätty kohta, jossa kysytään, onko kirja dekkari, ja jatkaa, että ”helppo arvata miksi”. Kirjastoapurahan hakijat tosiaan valitsevat lomakkeessa tarjotuista lajeista omansa: proosa, fantasia, scifi, spefi, esseet, aforismit, dekkarit, eräkirjat, runous, näytelmät, esityskäsikirjoitukset, lasten- ja nuortenkirjat, kuvakirjat, sarjakuvat ja selkokirjat. Tämän ansiosta voimme paremmin seurata, että kirjallisuuden eri lajit tulevat huomioiduiksi. Hakemusten lajittelu mahdollistaa myös sen, että saamme kullekin hakemukselle asiantuntevimmat lukijat.
Kirjastoapurahojen lisäksi Taike jakaa vuosittain noin 40 kirjailijalle taiteilija-apurahan, jonka pituus vaihtelee puolesta vuodesta viiteen vuoteen. Taiteilija-apurahan saaminen on huomattavan vaikeaa. Hakijoista vain noin kymmenen prosenttia saa apurahan. Päätöksessä pyritään huomioimaan eri kirjallisuuden lajeja. Esimerkiksi viime vuonna yksi kolmivuotinen apuraha jaettiin rikoskirjallisuuteen.
Hakemusten luku-urakasta vastaavat kirjailija- ja kääntäjäapurahalautakunnan sekä valtion kirjallisuustoimikunnan jäsenet, joista suurin osa on itse kirjailijoita tai kääntäjiä. Päätöksiä ei tehdä mekaanisesti hakemusmäärien perusteella, sillä kunkin lajin hakemusten laatu vaihtelee vuosittain. Yhtään lajia ei puolleta lajina, vaan päätökset muotoutuvat hakemusten perusteella perustuen työsuunnitelmien vakuuttavuuteen. Taiken vahvuutena on vertaisarviointi, joka takaa päätösten laadun.
Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.