Fortum palaa Venäjältä kuin votkaturisti

Ilkka-Pohjalainen kommentoi Venäjän presidentin Vladimir Putinin päätöstä ottaa väliaikaisesti Venäjän haltuun Fortumin ja muiden ulkomaisten yritysten omaisuutta.

”Asetus tulee tilanteessa, jossa Venäjä on epätoivoinen. Sen seikkailupolitiikka on epäonnistunut. Omaisuuden kaappaamisen jälkeen Venäjän on turha odottaa länsimaisia investointeja maahansa. – – Yksikään kunniallinen yritys tai sijoittaja ei enää sitoudu Putiniin.”

”Venäjä sanoo, että kyse on väliaikaisesta toimesta ja reaktio lännen toimiin. Oikeasti kyse on erittäin heikkotasoisesta kiristysyrityksestä, johon voi uskoa vain täysiin nurkkaan ajettu Putin. Putin panee nyt muutaman ulkomaalaisen yrityksen ahdinkoon hetkeksi, mutta pitkän ajan kuluessa maksaja on Venäjän kansa.”

Kauppalehti kirjoittaa, että Fortum hävisi venäläisen rulettinsa.

”Fortum on monen muun suuryhtiön tapaan vatuloinut Venäjä-bisneksensä alaskirjausten kanssa siitä lähtien, kun presidentti Putin aloitti viime vuoden helmikuussa sodan Ukrainassa.”

”Tämä on kuin toisinto tai ainakin ensiaskeleet siitä, kun Neuvostoliiton kommunistinen hallinto aloitti länsiyritysten kansallistamisen vuoden 1917 jälkeen runsaat sata vuotta sitten.”

”Fortum on Putinin pelissä vain pelinappula. Yhtiön ainoa keino hypätä tästä roolista pois on välitön vetäytyminen Venäjältä ja siihen liittyvät omaisuuden alaskirjaukset.”

”Kun kaikki omaisuuserät on nollattu, Venäjällä ei ole kiristysruuvia sen paremmin yhtiöön kuin sen omistajiin. Viisas ottaa tappioista opiksi. Tulevien yritysjohtajien ei kannata koskaan laittaa euroakaan Venäjälle.”

Ilta-Sanomat toteaa, että Venäjään liittyvä maariski oli ennalta tiedossa, ja tuo riski on nyt lauennut täysimääräisenä.

”Lisäksi on saatu karvas oppitunti siitä, mitä yritystoiminnan ja politiikan sekoittuminen tarkoittaa. Energiasektori on Venäjällä valtion käsissä, ja Suomen valtio puolestaan on Fortumin suurin osakkeenomistaja.”

”Nyt on ilmiselvää, että Fortum otti Venäjällä liikaa riskiä. Jo Krimin valtauksen olisi pitänyt herättää yhtiön johto. Viimeistään maasta olisi pitänyt poistua heti helmikuussa 2022, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Vaikka sekin olisi maksanut valtavasti.”

Kaleva muistuttaa, että vielä muutama vuosi sitten Vladimir Putin mainitsi Fortumin hienona esimerkkinä Venäjälle investoineesta länsiyrityksestä.

”Nyt Fortum palaa rajan takaa kuin aikoinaan suomalaisturisti Leningradista: silmä mustana, lompakko vietynä.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide