Miksi hitas-järjestelmää ei ole vieläkään lakkautettu?

Tieto hitas-järjestelmän ongelmallisuudesta lisääntyy koko ajan.

Hitas-asuntoja rakenteilla Helsingin Jätkäsaaressa vuonna 2012.

Helsingin kaupunginvaltuusto päätti marraskuussa 2020 lakkauttaa hitas-järjestelmän. Päätöksessä todettiin, että kaupunki käynnistää valmistelun mallista, joka turvaa kohtuuhintaisen omistusasumisen eri helsinkiläisillä asuinalueilla niin, että nykyiseen hitas-järjestelmään liittyvät ongelmat vältetään. Valmistelun tavoitteena oli nykymuotoisesta hitas-järjestelmästä luopuminen ja sen korvaaminen vuoden 2022 loppuun mennessä.

Vuosi 2023 lähestyy puoliväliä, eikä hitas-järjestelmää ole vieläkään lakkautettu. Sen sijaan tieto hitas-järjestelmän ongelmallisuudesta lisääntyy koko ajan. Tuore Aalto-yliopiston tutkimus osoittaa, että hitas-asuntojen omistajat ovat hyvätuloisempia kuin muut kaupungin omistusasujat. Lisäksi kaupunki menettää jatkuvasti verotuloja alennettujen maanvuokrien ja poikkeavan tontinluovutusmenettelyn seurauksena. Samalla hyvätuloiset kaupunkilaiset saavat muiden veronmaksajien tukea omaisuutensa kartuttamiseksi. Tilanne on kestämätön.

Kaupunginvaltuuston poliittinen tahtotila on lakkauttaa hitas-järjestelmä. Päätöksissä asetetaan määräaikoja sen takia, että päätökset myös toimeenpannaan. Nyt on jo aika toteuttaa kaupunginvaltuuston tahtotila ja lakkauttaa helsinkiläisten verovaroja haaskaava hitas-järjestelmä.

Otto Meri

asianajaja, oikeustieteen tohtori

Helsinki

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide