Tohtorit työllistyvät ja heidän osaamisellaan on kysyntää

Helsingin yliopiston tutkijakoulu pyrkii aktiivisesti tukemaan väitöskirjatutkijoiden urasuunnittelua.

Suomessa valmistuu vuosittain noin 1 700 tohtoria.

Tohtorin tutkinnon hyöty yksilölle ja yhteiskunnalle nousee säännöllisesti julkiseen keskusteluun. Suomessa valmistuu vuosittain noin 1 700 tohtoria, joista lähes 500 Helsingin yliopistosta.

Viimeisin, vuonna 2021 toteutettu uraseurantakysely selvitti vuonna 2018 Helsingin yliopistosta tohtoriksi valmistuneiden työllistymistä ja heidän tyytyväisyyttään tutkintoonsa. Tulokset ovat hyviä, jopa 98 prosenttia kyselyyn vastanneista tohtoreista on töissä ja vain yksi prosentti työttömänä. Yli 85 prosenttia kyselyyn vastanneista tohtoreista pystyy hyödyntämään työssään yliopistossa opittuja taitoja ja tietoja ja he ovat tyytyväisiä tutkintoonsa työuran kannalta. Neljä viidestä työskentelee hyvin koulutustasoaan vastaavissa työtehtävissä.

Lähes puolet tohtoreista tekee päätyökseen tutkimusta. Tohtorien työtehtävien kirjo on laaja koulutus- ja tiedealasta riippuen. 37 prosenttia tohtoreista työllistyy yliopistosektorille, 22 prosenttia yrityksiin ja 13 prosenttia valtiolle.

Lähes puolet tohtoreista tekee päätyökseen tutkimusta.

Tohtorin tutkinto poikkeaa alemmasta ja ylemmästä korkeakoulututkinnosta siten, että suurin osa tohtorikoulutuksesta on itsenäistä tieteellistä tutkimustyötä ja tutkimusyhteisössä toimimista. Tohtorin tutkinto antaa valmiudet ja laajaa osaamista työskennellä sekä akateemisessa yhteisössä että muualla työelämässä kotimaassa ja kansainvälisesti. Väitöskirjatutkija voi tehdä tutkimuksensa myös yrityksessä tai tutkimuslaitoksessa.

Tohtorin tutkinto tuottaa monipuolisesti tieteenalakohtaisia ja tietotyövalmiuksia. Tohtorikoulutuksen ja väitöskirjaan tähtäävän tutkimustyön aikana väitöskirjatutkijan kriittinen ajattelu, argumentaatio- ja ongelmanratkaisutaidot syvenevät. Lisäksi kehittyvät vuorovaikutustaidot, johtamis- ja neuvottelutaidot, itseohjautuvuus, luovuus ja eettiset tieteelliset taidot sekä kestävän kehityksen osaaminen.

Helsingin yliopiston tutkijakoulu pyrkii aktiivisesti tukemaan väitöskirjatutkijoiden urasuunnittelua ja luomaan heille yhteyksiä yliopiston ulkopuoliseen työelämään ja kansainvälisiin verkostoihin. Tutkijakoulu kehittää jatkuvasti yleisten valmiustaitojen ja työelämävalmiuksien koulutusta myös yhteistyössä yliopiston ulkopuolisten tahojen kanssa. Väitöskirjatutkijan oman osaamisen sanoittaminen ja vuorovaikutustaidot ovat osa tätä kokonaisuutta.

Viime vuosina suomalaisten koulutustaso on jäänyt jälkeen verrokkimaista. Ennusteiden mukaan tulevaisuuden työelämässä avautuu uusia tehtäviä erityisesti korkean koulutuksen aloille. Suomalainen yhteiskunta tarvitsee vahvoja panostuksia korkeakoulutukseen ja tutkimukseen, toisin sanoen tohtorin tutkinnon tuottamaa osaamista.

Jouni Hirvonen

vararehtori

Minna Palander-Collin

Tutkijakoulun johtaja

Helsingin yliopisto

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide