Nettiterapiassa asiakas saa yksilöllistä hoitoa

Nettiterapia on tutkimuspohjaista ja tutkimusnäyttöön perustuvaa hoitoa.

Yhteyden terapeuttiin saa myös verkon välityksellä.

Nettiterapian luonteesta ja roolista mielenterveyskriisin ratkaisussa on keskusteltu ilahduttavan paljon, viimeksi 26. huhtikuuta julkaistussa mielipidekirjoituksessa. Nettiterapiaa tekevänä psykologina tuntuu kuitenkin pahalta seurata omaan työhön kohdistuvaa argumentointia, joka näyttää pohjautuvan osin vääriin oletuksiin.

Minulla ei ole nettiterapiassa tapahtuvaan kommunikaatioon valmista sapluunaa sen enempää kuin kasvokkaisessakaan asiakastyössä. Potilaiden esiin tuomat aiheet ovat henkilökohtaisia, enkä vastaa niihin leikkaa ja liimaa -tekniikalla. Kontakti ei rajoitu ”yhteenvetoihin”, vaan potilas voi koska tahansa ottaa yhteyden nettiterapeuttiin. Me myös soitamme potilaille.

Nettiterapia on tutkimuspohjaista ja tutkimusnäyttöön perustuvaa vapaaehtoista hoitoa, jonka moni potilas kokee mielekkäänä ja hyödyllisenä. Tuntuu kummalliselta, että tällainen vaihtoehto halutaan rajata pois juuri valinnanvapauteen vedoten.

Potilas voi koska tahansa ottaa yhteyden nettiterapeuttiin.

Uskon jokaisen mielenterveysalan ammattilaisen olevan samaa mieltä siitä, että mielenterveyspalvelut tarvitsevat lisää resursseja. Jokaiselle sopivan ja oikeatasoisen hoidon tarjoamisen on niin ikään oltava vähimmäisvaatimus. Nettiterapia ei sodi näitä tavoitteita vastaan.

Tehokkaasti toteutettu ensivaiheen hoito ei estä muiden hoitomuotojen rahoitusta, päinvastoin. Jokaiselle oikean tasoisen ja oikea-aikaisen hoidon tarjoaminen vapauttaa vaativamman hoidon resursseja niille, jotka niitä toivovat ja tarvitsevat. Näin toimitaan myös somaattisen hoidon osalta: lievistä niska- ja hartiakivuista kärsivänä olen ensimmäisenä saanut omahoito-ohjeet ja etäkontaktin, en suoraa lähetettä usean vuoden fysioterapiaan.

Kaikille ohjattu omahoito ei riitä tai he eivät sitä halua. Silloin tarjolla on ja tulee jatkossakin olla muita vaihtoehtoja. Nettiterapia ja kasvokkainen hoito eivät ole joko–tai vaan sekä–että.

Mielenterveyspalveluiden tilanne herättää ymmärrettävästi huolta, ja aihe on ensiarvoisen tärkeä. Sen vuoksi suosittelen jokaista osapuolta tutustumaan nettiterapian käytäntöihin ja sitä koskevaan tutkimukseen.

Psykologi yksilöllisen ja saavutettavan hoidon puolesta

Julkaisemme kirjoituksen

poikkeuksellisesti nimimerkillä.

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide