Peruskoulun arviointia on vaikea yhdenmukaistaa

Arvosanan viisi voi saada läsnäolon perusteella, hyvin vaatimattoman osasuorituksen perusteella tai joskus vailla mitään perusteita.

Päättöarvioinnissa on eroja.

Peruskoulujen arviointien yhdenmukaisuus on puhuttanut viime aikoina paljon. Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) johtava asiantuntija Jari Metsämuuronen kirjoitti (HS Mielipide 26.4.) uskovansa, että tarvitaan kansallista prosessia, jossa yhdessä opiskellaan, mitä arvosanaan viisi liitettävä sana ”autettuna” tarkoittaa.

Olen toiminut toistakymmentä vuotta yläkoulun aineenopettajana ja olen väkevästi eri mieltä siitä, että kansallinen opiskeluprosessi sanan ”autettuna” merkitykseen yhdenmukaistaisi arvosanan viisi arviointia eri koulujen välillä.

Tällä hetkellä moni yhdeksäsluokkalainen saa yhden tai useamman arvosanan viisi päättöarvosanaksi. Arvosanan viisi saaminen ei enää kerro mitään oppilaan osaamisesta erityisesti haastavimmissa lukuaineissa. Tämän arvosanan voi saada läsnäolon perusteella, hyvin vaatimattoman osasuorituksen perusteella tai joskus vailla mitään perusteita.

Ehtoja on turha antaa, koska ne jäävät usein suorittamatta.

Usein arvosana viisi annetaan oppilaalle, koska muutoin luokalle jäämisiä tai vuosiluokkiin sitomattomia opetuksen päätöksiä tulisi niin paljon, että Suomen peruskoulujärjestelmä jumiutuisi. Yhdeksättä luokkaa kertaaville oppilaille ei riittäisi opetusmateriaaleja, tiloja tai opettajia. Ehtoja on turha antaa, koska ne jäävät usein suorittamatta.

Opettajat tietävät, että merkittävä osa peruskoulun päättävistä oppilaista aloittaa jatko-opinnot ilman peruskoulun päättötodistukseen vaadittavia taitoja. Nykyistä tarkemmin määritellyt kansalliset kriteerit arvosanalle viisi eivät muuttaisi tätä seikkaa, koska edes nyt arvosanan kriteerejä ei voida soveltaa käytäntöön.

Opettaja

Julkaisemme kirjoituksen

poikkeuksellisesti nimimerkillä.

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide