Vappupuheet on taas saatu tältä vuodelta pakettiin. Kuulimme maanantaina jälleen useita puheenvuoroja, joissa peräänkuulutettiin parempaa työelämää.
Puheenvuorot puolustavat toki paikkaansa. Onhan vappua juhlittu parempien työolojen puolesta järjestettyjen mielenosoitusten merkkipaaluna jo 1800-luvun lopusta saakka.
Kuva, joka 2020-luvun työelämästä piirtyy vappupuheissa ja muissakin keskusteluissa, kuulostaa usein kiteytetysti tältä: Työelämä on vaativampaa kuin koskaan. Olemme kuormittuneita ja nääntymässä valtaisien odotusten ja kiireen alle. Työmarkkinoiden epävarmuus aiheuttaa stressiä ja pelkoa. Työpaikoilla esiintyy luvattoman paljon epäoikeudenmukaisuutta sekä huonoa johtamista.
Kaikki edellä mainitut asiat ovat totta ja ilman muuta työelämän vakavia epäkohtia. Esimerkiksi mielenterveysongelmien räjähdysmäinen kasvu ei ole voinut jäädä yhdeltäkään työnantajalta huomaamatta. Eikä huomaamatta ole jäänyt Talous ja Nuoret TAT:n tekemä Nuorten tulevaisuusraportti, jonka mukaan yli 30 prosenttia nuorista pelkää työelämän olevan heille liian raskasta.
Rohkenen kuitenkin väittää, ettei tuo tarina tämän päivän työelämästä edusta kokonaiskuvaa. Tuodaan siis rinnalle toisenlainenkin tarina.
Työelämä on 2020-luvulla myös hyvä paikka kehittyä ammatillisesti sekä oppia uusia taitoja. Modernit työnantajat panostavat kannustavaan työilmapiiriin. Merkityksellisen työn arvo tunnetaan ja tunnistetaan. Joustavuuden lisääntyminen työelämässä on parantanut työssä viihtyvyyttä.
Epäilen, että tässä kohtaa monella lukijalla menee niin sanotusti tunteisiin. Tuskin kukaan kuitenkaan kiistää kokonaan sitä, etteikö myös tämä jälkimmäinen tarina olisi tosi.
Miksi siis puhumme usein työelämästä tavalla, joka saa sen kuulostamaan J. R. R. Tolkienin kuvaamalta Mordorilta? Negatiivinen puhe, onpa kyse sitten purnaamisesta, ränttäämisestä tai tuulettamisesta, on tietenkin inhimillinen tapa reagoida epäkohtiin. Harvoin se kuitenkaan johtaa konkreettisiin muutoksiin. Voivottelun sijaan työpaikoilla olisikin syytä käydä reipasta ja avointa keskustelua arvonvaihdosta eli siitä, mitä työntekijä ja työnantaja saavat vastikkeeksi panoksestaan.
”Negatiivinen puhe johtaa harvoin muutoksiin.
Arvonvaihto tulee ymmärtää keskusteluna muustakin kuin palkasta. Aika, osaaminen, merkitys ja vaikkapa kokemus hyvästä johtamisesta kuuluvat siihen elimellisesti. Haluanko elämääni enemmän vapaa-aikaa? Mahdollistaako elämäntilanteeni uuden oppimisen? Olenko valmis panostamaan yhteiseen menestymiseen juuri tässä hetkessä poikkeuksellisen paljon?
Avoimen arvonvaihtokeskustelun myötä jokaisella työntekijällä on mahdollisuus syvällisesti oivaltaa, mikä itselle on tässä hetkessä tärkeää tai riittävän hyvää menestystä. Työnantaja puolestaan osaa kohdistaa odotuksensa oikein ja tarjota työntekijälle riittävästi tukea työssä onnistumiseen.
Myöskään yhteiskunnallisessa keskustelussa yksipuolinen ja toksinen työelämänarratiivi ei ole kenenkään etu. Työelämä on yhteiskunnallisen vakauden keskeisiä tukipilareita. On kyse paitsi talouskasvusta ja verotuloista myös ihmisten työpaikoista ja toimeentulosta.
Epäkohtia ei saa lakaista maton alle, mutta työelämän maalaaminen pelkäksi ongelmakimpuksi hävittää helposti koko ajatuksen työn yhteiskunnallisesta merkityksestä. Työstä tulee jotakin, mitä kuuluu vältellä ja pelätä. Työelämästä keskusteltaessa olisi hyvä muistaa myös tämä.
On itsestään selvää, että työelämä muuttuu myös tulevina vuosina, onpa kyse digitalisaatiosta, palveluyhteiskuntaan siirtymisestä tai elinikäisestä oppimisesta. Nämä muutokset tulevat olemaan sekä myönteisiä että kielteisiä. On meistä itsestämme kiinni, minkälaista tarinaa haluamme työelämästä kertoa.
Uudenlaisia vappupuheita odotellessa.
Kirjoittaja on Ellun kanat -konsulttitoimiston toimitusjohtaja.