Huippuosaajien houkutteleminen Suomeen vaatii tulevan hallituksen ja yritysten yhteisponnisteluja, joissa ei ole tilaa ideologisille esteille.
Kevään vaalikeskusteluissa sekä viime päivien hallitustunnusteluissa kuumaksi perunaksi on noussut odotetusti maahanmuutto. Helsingin yliopiston työelämäprofessori Vesa Vihriälä otti aiheeseen kantaa Vieraskynä-kirjoituksessaan (28.4.) työ- ja opiskeluperäisen maahanmuuton tärkeyden puolesta.
Suomessa toimivan kansainvälisen konsernin tytäryhtiön näkökulmasta maahanmuuton helpottaminen ja sitä kautta työntekijöiden saatavuuden parantaminen on keskeisen tärkeää käynnistämään positiivisen kehityksen kierteen.
Esimerkiksi Siemens Healthineers -konserniin kuuluvassa Varian Medical Systemsin Helsingin toimipisteessä työskentelee syövän sädehoitoteknologian ohjelmistokehityksessä lähes 300 huippuosaajaa, jotka edustavat yli kahtakymmentä eri kansallisuutta. Olemme pitkäjänteisesti ja päämäärätietoisesti rakentaneet työkulttuuria, joka houkuttelee huippuosaajia ympäri maailmaa.
Tällä on kauaskantoiset vaikutukset – sen lisäksi, että saamme osaajia, joiden kanssa voimme tehdä elintärkeää työtämme, lähetämme konsernin sisällä vahvan signaalin, joka ruokkii lisäinvestointeja Suomeen. Ja siten lisää työpaikkoja tänne. Työkulttuurimme onnistuu myös houkuttelemaan suomalaisten yliopistojen ja korkeakoulujen tuottamia erinomaisia osaajia – heistäkin merkittävä osa on kotoisin ulkomailta. Tulevaisuudessa tästä Suomessa koulutetusta osaajapotentiaalista tulee pyrkiä pitämään kiinni entistä paremmin.
Yritykset voivat tehdä itse paljon oman osaajapulansa ratkaisemiseksi, mutta eivät yksin. Siihen tarvitaan tulevan hallituksemme johtamana lakeja, rakenteita ja prosesseja. Työntekijöiden helppo globaali saatavuus ja Suomessa koulutettujen pitäminen täällä vaatii hallituksen ja yritysten yhteistyössä kehittämiä konkreettisia keinoja tilanteen kehittämiseksi. On tärkeää, millaisen signaalin lähetämme kansainväliselle osaajamarkkinalle.
Osaajien saaminen Suomeen ja heistä kiinni pitäminen on koko maan yhteinen asia, jotta voimme astua kohti tulevaisuutta vakaana ja hyvinvoivana yhteiskuntana. Meillä ei ole varaa lähestyä näin olennaista kysymystä aatteelliselta kantilta eikä hyväksyä haitallisia kompromisseja. Suomella on oiva mahdollisuus nousta takaisin kansainvälisesti merkittäväksi teknologian ja innovaatioiden kehittäjäksi. Ei vesitetä tätä nyt.
Kari Toimela
toimitusjohtaja
Varian Medical Systems Finland oy
Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.