Helsingin Malmille ollaan lähivuosina rakentamassa asuntoja peräti 25 000 ihmiselle, eli Malmille muuttaa Imatran kaupungin verran uusia asukkaita.
Malmilaisten näkökulmasta kaavoittaminen on paikoin turhankin tiivistä ja tehokasta, eli aiemmin pientalomainen ja rauhallinen ympäristö muuttuu ahtaaksi ja korkeaksi. Tuorein tulokas, Noli-asuntohotelli, ei esteettisesti edusta sellaista arkkitehtuuria, mitä malmilaiset ansaitsevat. Kirkas hopeinen torni on tyly signaali tulevasta.
Onneksi alueelle on kaavoitettu myös Pikitehtaankorttelin perinnehenkisiä tiilirakennuksia ja Saatsi Arkkitehdit oy:n historiaa kunnioittava täydennysrakennus Malminraitille.
”Malmin monivaiheisen historian toivoisi ilmenevän arkkitehtuurissa.
Malmista ei saa tulla bulkkiarkkitehtuurin temmellyskenttää. Kerrosalat ja tontit tulee pitää maltillisina. Rakentamisen laadun ja julkisivujen on oltava parasta mahdollista. Malmin monivaiheisen historian toivoisi ilmenevän arkkitehtuurissa.
Tonttien väliin kaivataan aukioita ja puistoja. Tilaa on jätettävä myös lähiluonnolle, kuten Longinojan ympäristölle, viherkäytäville ja urheilualueille. Rakentaminen tulee aikatauluttaa ja porrastaa siten, etteivät kaikki Etelä-Suomen rekat suhaa Koillis-Helsingissä yhtä aikaa, vaan alueella säilyy liikenneturvallisuus ja siedettävä ilmanlaatu.
Pikaraitiotie, kävely- ja pyöräilymahdollisuuksien kehittyminen ja palvelutarjonnan lisääntyminen ovat asioita, joista malmilaiset kiittävät. Malminkentän viheralue näyttää hienolta, ja hangaareissa on potentiaalia kulttuurialan keskittymäksi ja konserttiareenaksi.
Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.