Zelenskyi haki Helsingistä tukea ja myös sai sitä

Hämeen Sanomat kirjoittaa Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin Suomen-vierailusta.

”Vierailun symboliarvo on valtava. Se on myös kunnianosoitus ja tunnustus Suomelle. Ukrainan tukeminen on ollut päättäväistä ja sen takana on laaja kansalaisten tuki.”

”Paljon on vielä tehtävää, jotta sota päättyy ainoalla oikealla tavalla: venäläisten maahantunkeutujien karkottamiseen Ukrainasta. Tätä päämäärää edistääkseen Zelenskyi saapui Suomeen, kun tavattavissa olivat pohjoismaiset valtiojohtajat.”

”Ukrainan sotatarvikepula on huutava. Kevään suurhyökkäystä on odotettu jo jonkin aikaa. – – Myös hävittäjänsä Ukraina vääjäämättä jossakin vaiheessa tarvitsee.”

”Suomi on osoittanut, kenen joukoissa seisoo. Nyt voidaan sanoa, että Ukraina kuuluu Pohjoismaiden kanssa samaan viiteryhmään – lopulta aikanaan myös Natoon.”

Etelä-Suomen Sanomat toteaa, että Ukraina on valanut uskoa itseensä vertaamalla taisteluaan Suomen talvisotaan, jossa pienempi naapurimaa teki omalta osaltaan tyhjäksi haaveet Venäjän imperiumin palauttamisesta.

”Onnistuakseen Ukraina tarvitsee kumppaneiltaan paljon enemmän apua kuin Suomi sai talvisodassa.”

”Lisää apua onkin luvassa, joskin hävittäjistä tekee edelleen tiukkaa. Niitä kun ei varsinkaan Suomella ole yhtään liikaa.”

”Vaikka odotettu vastahyökkäys menestyisi, sodalle ei näy loppua, ellei Ukraina saa Natolta pitäviä turvatakuita Venäjän aggressioita vastaan, Zelenskyi muistutti Helsingissä. Paras takuu olisi täysjäsenyys Natossa, mutta jos ja kun se ei vielä onnistu, vähintä mitä Nato voi nyt tehdä on raivata Ukrainalle avoin polku kohti sodan jälkeen toteutuvaa jäsenyyttä.”

Ilta-Sanomien mukaan Zelenskyi sai Helsingistä sen, mitä tuli hakemaan.

”Neljän Pohjoismaan pääministerit ja presidentti Sauli Niinistö lupasivat, että tukea Ukrainalle on tulossa niin kauan kuin sille on tarvetta.”

”Ei ole missään määrin sattumaa, että Zelenskyi päätti tulla viiden Pohjoismaan kokoukseen Suomeen. Suomi on uusin Nato-maa, eikä Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia juuri tämän enempää olisi voinut näpäyttää.”

Kauppalehti toteaa, että Ukrainan sodalle ei toistaiseksi näy loppua.

”EU:n ja muiden länsimaiden vastatoimet ovat olleet merkittävät, mutta niiden tosiasiallinen vaikutus on jäänyt huomattavasti vähäisemmäksi kuin on ennalta arvioitu. Uusien sanktioiden laatiminen käy vaikeammaksi. Ukraina etsii luotettavia tukijoita, ja siksi Zelenskyi tuli Suomeen.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide