Suomen kunnat käyvät läpi historiansa voimakkainta murroskautta. Väestö ikääntyy, syntyvyys laskee, ja työvoiman saannissa on suuria vaikeuksia. Kunnat eriytyvät ja erilaistuvat.
Kunnallishallintoa on uudistettu 2000-luvulla, ja uudistaminen jatkuu myös lähitulevaisuudessa. Uudistukset eivät kuitenkaan näyttäydy erityisen pitkäjänteisenä ja suunnitelmallisena kokonaisuutena, vaan pikemminkin asteittain ja hallituskausittain tapahtuvina sektoriuudistuksina, joissa kuntien itsehallinto on toisarvoista.
Viimeisin esimerkki on sosiaali- ja terveyspalvelujen siirto hyvinvointialueille tämän vuoden alussa. Työllisyys- ja elinkeinopalvelut puolestaan siirretään kunnille vuoden 2025 alussa. Useimmille kunnille se tarkoittaa yhteistyöalueiden perustamista, koska järjestämisvastuun kriteerinä on 20 000 henkilön työvoimapohja.
Kunnallinen itsehallinto on äärimmäisen tärkeä osa suomalaista yhteiskuntaa. Siksi olisi suotavaa, ettei kuntien tulevaisuutta rakenneta suunnittelemattomasti. Kuntien itsehallintoon kuuluu palvelujen järjestämisen ja niiden yhteensovittamisen sekä elinvoimaisuuden edistämisen lisäksi demokratiatehtävä: kuntalaiset voivat osallistua ja päättää omasta elinympäristöstään sekä siihen läheisesti kuuluvista julkisista palveluista.
Kun palvelujen järjestäminen pirstoutuu ja etääntyy eri organisaatioihin ja erilaisille yhteistyöalueille, osallistumisen ketju pitenee, hämärtyy ja monimutkaistuu. Myös kuntien elinvoimasta huolehtiminen vaikeutuu.
Koulutuksen ja sivistyksen turvaaminen kaikille kuntalaisille on nyt kunnan keskeinen palvelutehtävä. Taloudelliselta painoarvoltaan se on noin kaksi kolmasosaa kunnan tehtävistä vuoden 2025 työ- ja elinkeinoelämäpalveluja koskevan uudistuksen jälkeenkin. Ilman koulutus- ja sivistystehtäviä kunnat olisivat palvelutehtävältään onttoja ja elinvoimaltaan heikkoja, eikä kuntien itsehallinnosta jäisi kovinkaan paljon jäljelle.
”Suomessa on jo 73 kuntaa, joissa toimii vain yksi koulu.
Eriytymiskehityksen seurauksena palvelujen järjestämiseen vaikuttavat kuntien olosuhteet ja resurssit poikkeavat koko ajan enemmän toisistaan. Kouluverkon harvennuttua Suomessa on jo 73 kuntaa, joissa toimii vain yksi koulu. Niistäkin monet ovat vaikeuksissa oppilaiden määrän vähentyessä.
Vuonna 2022 vain 35 kunnassa oli enemmän syntyneitä kuin kuolleita. Kasvavien kaupunkiseutujen kunnilla on omat erityiset haasteensa. Kouluissa oppimistulosten nopea heikentyminen haastaa sekä opetuksen sisällön että rakenteet.
Pahimmissa skenaarioissa perusopetus ja varhaiskasvatus siirretään hyvinvointialueille tai sivistysalueille. Vai määritelläänkö perusopetuksen järjestämiseen alin väestöpohja tai oppilasmäärä, joka johtaa perusopetuksen järjestämisen kokoamiseen kuntien yhteistyöalueille ja ylläpitäjäkunnille? Tai voidaanko perusopetuksen laatua parantaa pelkästään kuntien omin toimin digitalisaation ja muiden innovaatioiden avulla?
Perusopetuksen uudistuksen toteutustavasta riippumatta näyttää selvältä, että niin sanottu yhtenäiskuntamalli – malli, jonka mukaan kaikilla kunnilla on erilaisista piirteistään huolimatta samat tehtävät ja velvoitteet – on tullut tiensä päähän.
Kuntien olosuhteet, resurssit ja toimintamahdollisuudet poikkeavat niin paljon toisistaan, että sama lääke ei toimi samalla tavoin kaikille kunnille.
Asukas- tai asiakasperusteisten kriteerien määrittäminen palvelujen järjestämisen ehdoksi ei juuri heikennä suurten kuntien itsehallintoa, mutta pienempiin kuntiin se vaikuttaa voimakkaasti. Pahimmillaan syntyy erilaisia toisistaan irrallaan ja päällekkäin olevia yhteistoiminta-alueita, joiden kokonaisuutta ei hallitse kukaan.
Tarvitsemme kuntapolitiikkaan hallituskaudet ylittävää suunnitelmallisuutta ja pitkäjänteisyyttä. Uudella hallituskaudella olisi syytä parlamentaarisesti ratkaista, millaiseen kuntakäsitykseen ja millaisiin kuntamalleihin suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuus rakentuu. Tulevaisuuden kunta ei saa syntyä sattumalta.
Arto Haveri on kunnallispolitiikan professori Tampereen yliopistossa. Minna Karhunen on Kuntaliiton toimitusjohtaja.
Vieraskynät ovat asiantuntijoiden puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut julkaistaviksi. Vieraskynissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia näkemyksiä, eivät HS:n kannanottoja. Kirjoitusohjeet: www.hs.fi/vieraskyna/.