Saippuaooppera alkaa taas

Joe Biden voi luottaa talouteen, mutta vastustajien kannattaisi jo kiinnittää katsetta inflaatioon ennen kuin se korjaantuu.

Kohta alkaa taas neljän vuoden välein nähtävä maailman kallein saippuaooppera: Yhdysvaltain presidentinvaalit.

Tutkimuslaitos Pew Research tutki maaliskuussa maailmanjohtajien keski-ikää, joka on 62 vuotta. On jossain määrin omituista, että maailman talousmahdin johtoon ovat tarjolla Joe Biden, 80, sekä Donald Trump, 76.

Kun valtiossa elää yli 330 miljoonaa ihmistä, voisi kuvitella, että joukosta löytyisi ihmisiä, jotka ovat päteviä, karismaattisia, äänestettäviä ja sen ikäisiä, että ei tarvitsisi spekuloida, pysyvätkö he hengissä vaaleihin saakka.

Nyt näyttää siltä, että ainoa varteenotettava ehdokas vuoden 2020 kaksikon ulkopuolelta on Floridan kuvernööri Ron DeSantis, 44, joka ei tosin ole vielä vahvistanut osallistumistaan kilpailuun.

Ehkä koska hän ei ihan tiedä, miten voisi voittaa.

En tunne DeSantisia, mutta voin auttaa.

Fox Newsin huhtikuun kyselyssä kansalaisilta kysyttiin, mitkä asiat pohdituttavat. Ykkösenä oli luonnollisesti talous, joka aina ratkaisee vaalit.

Tämä antaisi etulyöntiaseman Bidenille, jonka aikakaudella työpaikat ovat lisääntyneet ja palkat ovat kasvaneet.

Kakkosena kansalaisten mielissä oli inflaatio, jossa olisi DeSantisille iskun paikka, vaikka Yhdysvaltain inflaatio on laskenut viime aikoina ja markkinoilla hinnoitellaan jo koronlaskuja ensi syksyksi.

Tosiasia on, että Bidenin hallinto jatkoi rahan jakamista, vaikka monet asiantuntijat varoittivat sen kiihdyttävän inflaatiota. Talouskasvua on ryyditetty helikopterirahalla, mikä kuulostaa eurooppalaiselle jokseenkin tutulta.

Inflaatiossa olisi DeSantisille iskun paikka.

Kun Donald Trumpin suosio perustuu enemmän popkulttuuriin kuin politiikkaan, DeSantisin kannattaisikin hyökätä inflaation kautta Bidenin kimppuun ennen kuin inflaatio asettuu tylsälle tasolle.

DeSantis käyttää kuitenkin poliittista pääomaansa woke-ilmiöstä meuhkaamiseen. Fox Newsin (!) kyselyyn osallistujista yksi prosentti sanoi woken olevan tärkein Yhdysvaltoja koskettava asia.

On DeSantisin taktiikassa toki pointtinsa. Republikaanien esivaalien äänestäjistä 85 prosenttia pitää woken haastamista tärkeimpänä asiana.

Ehkä Bidenin suurin vahvuus tylsyyden lisäksi eivät ole talousluvut vaan se, että vastustajana on republikaanipuolue ja sen puolueaktiivit.

Kirjoittaja on HS Vision toimittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide