1) Yllätysvieras
Suomi ja muut Pohjoismaat ottivat Ukrainan presidentiltä Volodymyr Zelenskyiltä keskiviikkona vastaan kiitokset tuesta. Vierailun pääasia oli kuitenkin pyytää lisää tukea.
Ukraina haluaa Natoon ja Nato-matkalleen vakuudet länneltä, ettei Ukrainaa jätetä. Aseitakin on saatava. Ukrainan tukijoilla on paljon pelissä, ja Ukrainan vastahyökkäyksen onnistuminen riippuu lännen aseavun riittämisestä.
2 ) Fortum
Energiayhtiö Fortum ilmoitti, että sen johtoryhmä luopuu vapaaehtoisesti kiistellyistä osakepalkkioistaan, joita jaetaan ensi vuoden keväällä. Niistä oli syntynyt kohu, kun johto näytti tulkitsevan valtion aiemmin lisärahoitusta antaessaan asettamia ehtoja itselleen suotuisasti. Johdon ahneutta korosti vielä se, että tavallisten työntekijöiden tulospalkkiot leikattiin. Ilmoitus ei palauta johdon ja väistyneen hallituksen menetettyä mainetta ja kunniaa, mutta saattaa lieventää yleistä ärtymystä.
3) Sisu
Suomalaisen Sisu-elokuvan menestys Yhdysvalloissa herätti kotimaisessa elokuvaväessä innostusta ja laajemmissakin kansankerroksissa isänmaallisia tunteita. Toiveena on, että muidenkin suomalaisten elokuvantekijöiden olisi Sisun menestyksen myötä helpompi esitellä osaamistaan. Sisun suurin menestys saattaa vielä olla edessä, sillä sen kaltaiset toimintaelokuvat löytävät suurimman yleisönsä suoratoistopalveluista.