Helsingin Sanomat kertoi (29.4.) lastensuojelun sijaishuollosta hatkaavista eli karanneista nuorista. Jutun perusteella syntyi vaikutelma, etteivät viranomaiset olisi kiinnostuneita etsimään näitä nuoria eivätkä ymmärtäisi hatkaamisen riskejä.
Olen työskennellyt lastensuojelun sosiaalityöntekijänä reilut neljä vuotta. Kokemukseni mukaan hatkassa olevista nuorista on sosiaalitoimessa suuri huoli. Ongelmana kuitenkin on nykyinen lainsäädäntö sekä osin myös yhteistyön toimimattomuus poliisin kanssa.
Ensinnäkin hatkassa olevan nuoren olinpaikasta sosiaalitoimella on harvoin mitään tietoa. Pelkkä hatkassa oleminen ei riitä perusteeksi, että poliisi saisi paikantaa nuoren puhelimen. Mikäli nuoren olinpaikka tiedettäisiinkin ja hänet löydettäisiin, ei nuorta saa fyysisesti ohjata tulemaan mukaan esimerkiksi auton kyytiin. Ainoa vaihtoehto on pyytää nuorta tulemaan mukaan, mutta jos tämä kieltäytyy, mitään ei voi tehdä.
Ainoa vaihtoehto saada nuori lähtemään mukaan sijaishuoltopaikkaan on tässä tapauksessa poliisin virka-apu. Poliisi ei kuitenkaan tule paikalle ilman, että tästä on hyvissä ajoin etukäteen tehty virka-apupyyntö, ja kiireellisessäkin tilanteessa saattaa mennä tunteja, että poliisi tulee paikalle. Jos on epäilys, että nuori on jossain tietyssä asunnossa, sosiaalityöntekijä voi vain mennä paikalle ja toivoa että joku avaa oven ja sitten pyytää nuorta tulemaan mukaan. Poliisillakaan ei ole oikeutta mennä sisään, ellei ole täyttä varmuutta siitä, että etsittävä nuori on juuri siinä asunnossa juuri silloin ja että hän juuri sillä hetkellä olisi jossain akuutissa vaarassa.
Olen ollut tilanteessa, jossa olen ensin kollegan kanssa odottanut hatkanuoren oletetun majapaikan ulkopuolella kaksi tuntia poliisia vain todetaksemme, että nuori ei tule avaamaan ovea, eikä meillä eikä poliisilla ole oikeutta mennä väkisin sisään. Olen myös ollut tilanteessa, jossa kollegalla oli näköhavainto hatkassa olevasta pikkupojasta, mutta poliisilla kesti niin kauan tulla paikalle, että poika ehti sillä välin mennä sisään kerrostalon rappuun, minkä jälkeen poliisikaan ei voinut enää tehdä asialle mitään.
On täysin epärealistista ajatella, että hatkassa olevan nuoren kohtaisi sattumalta kaupungilla. Vielä epärealistisempaa on ajatella, että hän lähtisi takaisin sijaishuoltopaikkaan vain, koska ”sossu” pyytää. On turha puhua siitä, ettei lastensuojelussa oltaisi huolissaan hatkanuorista. Ongelma on, että nykyinen lainsäädäntö ja toimimaton viranomaisyhteistyö tekee hatkanuorten palauttamisen sijaishuoltopaikkaan käytännössä täysin mahdottomaksi.
Sara Tiinanen
sosiaalityöntekijä, valtiotieteiden maisteri
Espoo
Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.
