Ilta-Sanomat kirjoittaa, että hallitusneuvottelujen aikana nähty sometorailu syö luottamusta.
”Kaikki alkoi aamuöisestä Facebook-postauksesta. Perussuomalaisten hallitusneuvottelija, puolueen varapuheenjohtaja Mauri Peltokangas tölvi rajusti ’hallitusneuvotteluihin osallistuvaa ja vihervasemmistoon kallellaan olevaa marginaalipuoluetta’. Nimiä alatyylisessä kirjoituksessa ei mainittu, mutta viestin kohde oli selvä: Rkp:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson. Henriksson vaatikin, että ’tämäntyyppiselle kirjoittelulle on saatava stoppi’.”
”Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kävi neuvotteluihin osallistuvien kanssa pelisääntökeskustelun. Syytä olikin.”
”Hallitusyhteistyö perustuu luottamukseen ja toisten mielipiteiden kunnioittamiseen. Peltokankaan avautuminen Facebookissa kertoo ihan jostain muusta. Orpolla saattaa olla käsissään vakava ongelma, jos luottamusta ei ala löytyä: isot, julkisen talouden sopeuttamisneuvottelut ovat vasta alkamassa Säätytalolla.”
”Moni ääniä, kannatusta ja ennen kaikkea mediahuomiota kalasteleva poliitikko on mennyt rytinällä someen – joskus onnettomin seurauksin. Silti somen rooli tulee politiikassa kasvamaan. Peltokankaan postaus kertoo myös siitä, että poliitikko kuvittelee voivansa ajaa kaksilla rattailla. Somessa pidetään kannattajat tyytyväisenä räyhäkkäillä teksteillä ja sitten otetaan asiallisempi rooli siellä, missä päätöksiä tehdään.”
”Petteri Orpon kommenteista voi myös aistia antautumista somen edessä. Orpon mukaan somea on vaikea hallita, ja sosiaalinen media on osa nykypolitiikan tekemistä – –.”
”Toivottavasti hallitusneuvotteluja ei kuitenkaan käydä somessa – ainakaan vielä.”
Karjalaisen mukaan enemmistö kannattaa liikenteen talvinopeuksia.
”Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa nykyisiä talvikauden nopeusrajoituksia. Noin joka kuudes luopuisi niistä kokonaan, ilmenee Uutissuomalaisen kyselystä (Karjalainen, 6.5.).”
”Nopeuksien venkslaaminen ärsyttää joitakin autoilijoita, kuten kellojen vääntäminen kesä- ja talviaikaan. Toisaalta USU-gallup kertoo, että vuodenajan mukana muuttuviin nopeuksiin on totuttu, kun niin suuri joukko kuitenkin kannattaa nykyisiä rajoituksia.”
”Asia on ajankohtainen. Väylävirasto selvittää parhaillaan mahdollisia pysyviä muutoksia yleisiin nopeusrajoituksiin.”
”Nopeusrajoitusten yleinen pudottaminen on vahvassa harkinnassa ympäristösyistä. – – Myös liikenteen meluhaitta vähenisi.”
”Alemmilla nopeuksilla ajettaessa liikenneturvallisuus paranee ja onnettomuusriski pienenee.”