Monille nuorille yksinasumisen velvollisuudet ja oikeudet tulevat yllätyksenä, kun he muuttavat ensimmäisen kerran omaan asuntoon. Nuorten haasteet yksinasumisessa liittyvät usein niin arjen käytännön asioihin kuin rahankäyttöönkin.
Nuorilla tulee haasteita erityisesti budjetoinnissa ja omien raha-asioiden hahmottamisessa kokonaisuutena. Kukaan ei ole välttämättä opettanut koskaan säästämään tai rakentamaan omaa taloudellista puskuria vaikeiden aikojen varalle. Iso sähkölasku voi olla valtava haaste, jos ei ole säästössä pesämunaa. Muun muassa näistä syistä yhä useampi nuori menettää luottotiedot ja saa häädön. Se on usein tie moniin muihin ongelmiin, kuten vaikeuksiin uuden asunnon, vakuutusten ja lainojen saannissa.
Nuori saattaa kokea painetta ylläpitää sellaista elintasoa, mihin ei oikeasti ole varaa. Sosiaalinen media on muuttanut käsityksiä siitä, miten pitäisi elää. Sosiaalisessa mediassa luodaan illuusioita elämästä ja asumisesta, johon tavallisella nuorella ei ole varaa. Tämä voi johtaa velkoihin ja pikavippeihin tai siihen, että vuokrarahat käytetään esimerkiksi johonkin muuhun.
Raha-asioiden lisäksi arjen asumisen liittyvät perusasiat saattavat tulla uutena. Miten huolehditaan asunnosta, ja tehdään erilaisia huoltotöitä? Pyykinpesu, liesituulettimen puhdistus, pakastimen sulatus tai siivous voivat olla aivan outoja juttuja. Kylpyhuoneen lattiakaivokin pitäisi puhdistaa. Nuorilla voi olla myös hyvin erilaisia käsityksiä siitä, miten esimerkiksi kerrostalossa asutaan ja minkälaiset säännöt ovat. Myös naapurit täytyisi ottaa huomioon.
”Avun hakemista ei tarvitse koskaan hävetä.
Nuoria auttaisi, jos koulussa olisi tunneilla asumiseen ja käytännön talouteen liittyviä asioita. Sillä voitaisiin estää luottotieto-ongelmia, estää häätöjä ja vahvistaa nuorten luottamusta omaan pärjäämiseen. Nuorille olisi hyvä opettaa, mitä kaikkea siitä seuraa, kun jättää vuokran maksamatta, luottotiedot menevät ja saa pahimmillaan häädön. Sen asian ymmärtäminen helpottaisi monien nuorten taivalta.
Monet pelkäävät itsenäistymistä, koska eivät ymmärrä raha-asioita tai muuttoon liittyviä seikkoja. Nuoret toivovat enemmän tietoa talousasioista ja itsenäistymisestä jo koulussa.
Monialaista yhteistyötä ja osaamista hyödyntämällä nuoria voitaisiin tukea uusilla tavoilla. Vaikuttamistyön pitäisi yltää sosiaaliseen mediaan. Nuoret voisivat saada sosiaalisen median kautta myös vinkkejä ruuanlaittoon, säästämiseen ja edulliseen asumiseen.
Nuoria pitäisi kannustaa hakemaan apua ja auttaa ymmärtämään, että apua kannattaa pyytää ajoissa. Avun hakemista ei tarvitse koskaan hävetä. Se on usein merkki rohkeudesta kohdata oma tilanne ja antaa hyvät eväät ongelmien ratkomiseksi.
harjoittelija, Kuopion asumisneuvonta
Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.