Opettajat ovat osasyyllisiä lukiolaisten uupumiseen

Opettajien pitäisi hyvin tarkasti miettiä, tuoko jonkin esseen tai projektin teettäminen lisäarvoa kurssin asioiden oppimiseen.

Opiskelun ohella lukiolaisilla pitäisi olla aikaa myös harrastuksille ja kavereille.

Kahden lapseni lukiotaivalta seuranneena äitinä olen huomannut, että eniten lukiolaista uuvuttavat loputtomat omalla ajalla tehtävät projektit, esseet, portfoliot ja esitelmät, jotka pitää tehdä opiskeltavien asioiden ja kotitehtävien lisäksi. Tämä koskee erityisesti reaaliaineita.

Lukio-opetus on nykyisellään valjastettu vain valmistautumiseksi ylioppilaskirjoituksiin. Käytännössä reaaliaineiden opetus näyttää toimivan niin, että tunneilla käydään läpi vain kurssiin kuuluvia oppisisältöjä. Reaaliaineiden kurssit on pakattu todella täyteen asiaa, eivätkä opettajat uskalla jättää yhtään asiaa käsittelemättä.

Mutta koska lukion opetussuunnitelmassa sanotaan, että opiskelijalla on oltava opintojakson aikana erilaisia mahdollisuuksia, tilaisuuksia ja tapoja osoittaa oppimistaan ja osaamistaan, opettajat teettävät lisäksi projekteja, esseitä ja esitelmiä. Niiden tekemiseen ei kuitenkaan anneta tunneilla aikaa, koska muuten voisi jäädä jotakin olennaista käsittelemättä. Niinpä opiskelijat tekevät niitä illat ja viikonloput sen lisäksi, että opiskelevat tunneilla käsitellyt asiat ja tekevät niihin liittyvät tehtävät.

Nykyiset opiskelijoiden käyttämät digimateriaalit ovat jo itsessään täynnä erilaisia lisämateriaaleja ja linkkejä, ja kotitehtävät vaativat pohdiskelua, analysointia ja asian syvempää ymmärtämistä. Mielestäni jokaisen lukion reaaliaineen opettajan pitäisi hyvin tarkasti miettiä, tuoko jonkin esseen tai projektin teettäminen lisäarvoa kurssin asioiden oppimiseen. Arvioinnillakaan tätä ei voi perustella, sillä arvioinninhan pitäisi muutenkin perustua jatkuvaan arviointiin, ei yksittäisiin esseisiin ja kokeisiin.

Uuvuttava todellisuus lukiolaisellamme on kuitenkin tämä, että tällä hetkellä viidestä eri reaaliaineesta on deadlineja erilaisille lisätöille, ja viikon päästä alkaa koeviikko, johon pitäisi jaksaa myös valmistautua. Aikaa pitäisi olla myös harrastuksille ja kavereille, normaalille nuoren elämälle. Ei ole ihme, että uuvuttaa.

Lukiolaisen äiti

Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide