Hannu Hännisen mielestä passien voimassaoloaikaa pitäisi pidentää kymmeneen vuoteen (HS Mielipide 8.5.). Hän esitti, että passien saamista voisi näin nopeuttaa.
Suomessa on käytössä viiden vuoden passi, jonka voi uusia sähköisesti joka toinen kerta. Kun passia tai henkilökorttia hakee verkossa, se voidaan käsitellä täysin sähköisesti ilman käyntiä myöntöpaikassa, jos asiakirja ei ole vanhentunut vuotta enempää, henkilö on edellisellä kerralla käynyt poliisilaitoksella tunnistautumassa ja nimi ei ole muuttunut. Näin ollen asiakas asioi poliisilaitoksella kerran kymmenessä vuodessa. Tämän on mahdollistanut sähköisen asioinnin kehittäminen ja erityislaatuinen sormenjälkirekisteri.
Hänninen kirjoitti, että EU:n säännöstö ei estä passien pidempää voimassaoloa. Monessa EU-maassa myönnetään kymmenen vuoden passeja. Näissä maissa eri ikäisille henkilöille myönnetään voimassaoloajaltaan erilaisia passeja, eikä mailla ole käytössä vastaavaa sähköistä asiointia.
Suomen passi on yksi maailman turvallisimmista. Viiden vuoden välein uudistettava passi takaa erittäin korkean teknisen turvallisuuden eli passikuvan, sirun tietoturvan ja passikirjan turvatekijöiden ajantasaisuuden. Kymmenen vuoden käyntiväli mahdollistaa asiakkaille sähköisen kevennetyn menettelyn, jossa passin voi uusia halutessaan täysin kotisohvalta.
Jos passi myönnettäisiin kymmeneksi vuodeksi, passin turvallisuus- ja luotettavuustaso laskisi merkittävästi. Lisäksi kevennetystä sähköisestä menettelystä jouduttaisiin luopumaan liian pitkän asiointivälin takia. Pidempiaikaiseen passiin siirtymisellä olisi kielteisiä vaikutuksia passin turvallisuuteen ja sähköiseen asiointiin. Se korottaisi myös asiakasmaksuja.
Stefan Gerkman
poliisijohtaja, sisäministeriö
Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.