Hyvinvointialueuudistus kohtelee kuntia epäoikeudenmukaisesti

Yleensä edelläkävijöitä palkitaan, mutta tällä kertaa käteen jäi häviävä kortti.

Näkymä Joensuun kaupungintalolle.

Kunnissa seurataan jännityksellä hallitusneuvotteluiden etenemistä. Varsinkin Joensuun kaltaisilla hyvinvointialueuudistuksen edelläkävijäkunnilla on edessään totinen paikka. Meillä sote-palvelut siirtyivät kuntayhtymän hoidettaviksi jo vuonna 2017. Näin petasimme tietä ja teimme muutoksen hyvinvointialueeksi valtiolle helpoksi.

Yleensä edelläkävijöitä palkitaan, mutta tällä kertaa käteen jäi häviävä kortti. Hyvinvointialueuudistus kohtelee kuntia epäoikeudenmukaisesti. Joensuun kaltaisille edelläkävijäkunnille jäävät maksettaviksi kuntayhtymän alijäämät sekä palkkaharmonisaation kulut, ja pahimmillaan uudistus myös pienentää tulevia valtionosuuksia tuntuvasti.

Maailmantilanne on koetellut Itä-Suomea jo riittävän rajusti. Vahva vientiteollisuutemme kärsii Saimaan kanavan käytön katkeamisesta, lentoliikenteen tulevaisuus puhuttaa, ja korjauksen puutteessa liian pitkään ollutta junarataakin ollaan katkaisemassa turhauttavan pitkäksi ajaksi. Säätytalolla toivottavasti ymmärretään tilanteen vakavuus eikä kurjisteta maakunnan veturikaupunkia enää yhtään enempää pienentämällä valtionosuuksia. Suomi ja jokainen maakunta tarvitsee kasvavia ja kehittyviä kaupunkeja, jollainen Joensuu aikoo jatkossakin olla.

Vetoan kaikkiin Säätytalolla neuvotteleviin, että kuntatalouden vaikea näkymä otetaan vakavasti ja haetaan ratkaisut Joensuunkin investointikyvyn ja elinvoiman mahdollistamiseksi tuleville vuosille. Me kyllä teemme osamme.

Kari Karjalainen

kaupunginjohtaja, Joensuu

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide