Tuhatvuotinen puuveneen­veisto­perinne ja alan tulevaisuus ovat uhattuina

Maassamme tulisi olla ainakin yksi ammatillisesti toimiva puuvenealan oppilaitos.

Puuveneellä on ominaisuuksia, jotka tekevät siitä ainutlaatuisen.

Viimeisenä puuvenealan ammatillisena oppilaitoksena Turun ammattiopistosäätiön alla toimiva Livian puuveneenrakennuslinja lakkautetaan. Koulu ei toimiessaan ole onnistunut houkuttelemaan linjalleen riittävästi opiskelijoita, ja myös keskeyttämisprosentti on ollut suuri.

Uskomme, että uudistetulla, motivoituneilla kouluttajilla varustetulla koululla tulokset olisivat toisenlaisia. Esimerkiksi Loviisassa sijaitsevassa Kuggomin perinnekeskuksessa olisivat ammatilliseen koulutukseen hyvin soveltuvat ja varustellut tilat valmiina. Yhdistyksemme on valmis kokoamaan työryhmän, jonka avulla alan yrittäjien tarpeet koulutuksen sisällön suhteen tulisivat huomioiduiksi.

Luettelemme viisi syytä, miksi maassamme tulisi olla ainakin yksi ammatillisesti toimiva puuvenealan oppilaitos.

1) Nykyiset yrittäjät tarvitsevat osaavaa työvoimaa sekä yritystoiminnan jatkajia. Käsityötaidon oppiva nuori kykenee monipuoliseen ongelmanratkaisuun ja voi soveltaa oppimaansa myös muilla aloilla.

2) Koulu mahdollistaa verkostoitumisen opiskelijoiden sekä alan toimijoiden kesken edesauttaen työllistymistä, uusien innovaatioiden syntymistä ja koko alan kehittymistä.

3) Rakennustekniikan murros, CAD-suunnittelu, tietokoneavustettu puuntyöstö sekä uudet materiaalit, puukomposiitit ja luonnonkuidut ovat tulleet perinteisen puuveneen veiston rinnalle ja vaativat opintosuunnitelman päivittämistä. Samalla uudet materiaalit ja menetelmät mahdollistavat puuvenealan kehittymisen vastaamaan nykypäivän kuluttajan tarpeita ja monipuolistavat alaa.

4) Puu rakennusmateriaalina on ekologinen, uusiutuva ja soveltuu muita materiaaleja paremmin yksittäisten, räätälöityjen veneiden rakentamiseen, sekä kokeilevaan, innovoivaan veneenrakentamiseen. Puuvene tuskin kilpailee jatkossakaan sarjavalmisteisten veneiden kanssa hinnalla, mutta puuveneellä on ominaisuuksia, jotka tekevät siitä ainutlaatuisen ja joissakin käytöissä ylivertaisen muihin materiaaleihin verrattuna.

5) Historialliset ja kulttuurihistorialliset arvot: Pitkän rannikon ja sisävesiverkoston myötä puuveneellä on maassamme ollut ainutlaatuinen ja hyvin merkityksellinen asema infrastruktuurin osana. Puuveneenveistotaidon opetuksen jatkaminen ja kehittäminen on meille sekä velvollisuus että mahdollisuus. Historiallisesti arvokas työ- ja huvivenepuukanta tulee pitää kunnossa osaavien ammattilaisten toimesta. Pohjoismaisen limisaumaveneperinteen pääsy Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle velvoittaa meitä pitämään perinne elävänä ja kehittyvänä.

Hyvän koulun rinnalle tarvitaan uudistettu, toimiva ja puuvenealalle räätälöity oppisopimuskoulutusjärjestelmä.

Jarmo Jauhanen

veneenveistäjä, puheenjohtaja

Mats Vuorenjuuri

veneenveistäjä, tiedotusvastaava

Puuveneveistäjät ry

Esko Mattson

veneenveistäjä, puuvenealan kouluttaja

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide