Nuoret tarvitsevat tukea talousasioissa

Talousosaamista ja rahataitoja on hyvä opetella läpi koko elämän.

Raha-asiat voivat yllättää.

MielipidekirjoituksessaMuutto omaan asuntoon tuo nuorelle monenlaisia yllätyksiä” (HS 12.5.) nostettiin esille huoli omilleen muuttaneiden nuorten arjen taloustaidoista. Mitä varhaisemmassa vaiheessa taloustaitojen opiskelu aloitetaan, sitä suurempi myönteinen vaikutus sillä on tulevaisuuteen.

Pankit tukevat omien ja kumppanihankkeittensa kautta nykysukupolven arjen rahataitoja, mukaan lukien säästämisen taitoja. Nordeassa pidämme taloustaitojen opiskelua erittäin tärkeänä ja siksi tuemme vuosittain 180 000:ta lasta ja nuorta taloustaitojen opiskelussa.

Taloustyöpajojen sisällöt on räätälöity nuoren elämäntilanteeseen sopiviksi ja toteutettu opettajien ja nuorten toiveita kuunnellen. Peruskouluissa pidämme työpajoja, joissa pienempien oppilaiden kanssa käydään läpi palveluiden ja tuotteiden hintoja, ja yläasteikäisten kanssa keskustellaan perheen arjen kustannuksista. Itsenäistymisen kynnyksellä olevien toisen asteen opiskelijoiden kanssa pohditaan jo suhdetta omaan rahankäyttöön, keskustellaan säästämisestä ja opetellaan budjetointia.

On tärkeää käydä läpi myös esimerkkejä tilanteista, kun raha-asiat eivät mene suunnitelmien mukaan, jotta nuoret tietävät mitä tehdä tällaisten tilanteiden yllättäessä. Talousosaamisen ja oman talouden hallinnan tarve muuttuu uusien elämäntilanteiden ja vaiheiden myötä, ja rahataitoja onkin hyvä opetella läpi koko elämän.

Pirjo Kuusela

yhteiskuntavastuujohtaja, Nordea

Satu Alatalo

Anniina Järvinen

opopasseja

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide