Metsien hiilinielun romahduksesta mahdollisesti Suomelle lankeavien kustannusten välttämiseksi tarvitaan hiilinielua kasvattavia toimia. Vieraskynässä (HS 10.5.) vaadittiin hallitukselta valmiutta säädellä metsien hakkuita hiilinielun kasvattamiseksi.
Jos nielutavoite saavutettaisiin pelkästään rajoittamalla metsien hakkuita, se merkitsisi 13–14 miljoonan kuutiometrin lovea metsäteollisuuden kotimaan puunhankintaan. Tämä yhdessä Venäjän tuonnin yhdeksän miljoonan kuutiometrin romahduksen kanssa leikkaisi metsäteollisuuden tuotantoa ja siten liikevaihtoa neljänneksellä. Talousvaikutusten suuruusluokkaa kuvaa se, että metsäteollisuuden liikevaihto on ollut Suomessa noin 30 miljardia euroa vuodessa. Samalla romahtaisi puupohjaisen energian tuotanto.
Maankäyttösektorin nielujen rinnalle tarvitaan teknisiä hiilinieluja eli teknologiaan perustuvia hiilenpoistoratkaisuja. Tekninen nielu syntyy esimerkiksi, kun hiilidioksidi otetaan talteen teollisesta prosessista ja varastoidaan pysyvästi. Merkittävien fossiilisten teollisuuspäästöjen lisäksi Suomen metsäteollisuuden vuosittaiset noin 20 miljoonan tonnin biopohjaiset hiilidioksidipäästöt tarjoavat mahdollisuuden luoda metsien rinnalle tehokas hiilinielu.
Arvioimme, että toimimalla päättäväisesti olisi muodostettavissa jopa 5–10 miljoonan tonnin suuruinen hiilinielu vuoteen 2030 mennessä. Teknisten hiilinielujen potentiaali tulisi ehdottomasti ottaa mukaan nielujen pelastuspaketin rakentamiseen.
Hiilensidontateknologioita tarvitaan tulevaisuudessa riippumatta siitä, mihin hiilidioksidi lopulta käytetään. Hiilidioksidin muuttaminen ongelmasta ratkaisuksi ja biotalouden uudeksi liiketoiminnaksi olisi suurin teknologiamurros sitten puupohjaisen paperituotannon läpilyönnin 1860-luvulla Suomessa.
Jani Lehto
johtaja, biotalous ja ympäristö
Antti Asikainen
tutkimusylijohtaja
Johanna Buchert
pääjohtaja
Luonnonvarakeskus
Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.