Kaikilla ei ole rohkeutta tai halua digitalisoitua

Rohkeuden sijaan joudumme pian vaatimaan lakisääteistä it-tukea seniorikansalaisille.

Puhelimeen ladattavien sovellusten käyttäminen ei ole kaikille itsestäänselvyys.

Kirjoituksessa ”Digitalisaatio vaatii kaikilta rohkeutta” (HS Mielipide 9.5.) kaivattiin rohkeutta organisaatioilta ja ihmisiltä tarttua digitalisoituvan yhteiskunnan haasteisiin. Asian kääntöpuoli on, että väestö ikääntyy ja jossain vaiheessa elämänkaarta ”rohkeus” yksinkertaisesti loppuu.

Otan kaksi esimerkkiä omasta lähipiiristäni, molemmat yli 80-vuotiaita ja edelleen henkisesti täysissä voimissa. Henkilö A on tehnyt pitkän akateemisen uran ja käyttänyt tietotekniikkaa 1980-luvun ensimmäisistä kotitietokoneista lähtien. Henkilö B taas on ollut perustoimistotöissä ja käyttänyt tietokonetta vain pakon edessä eikä eläkkeelle jäätyään omista tietokonetta eikä älypuhelinta.

Kumman näistä arvelisitte käyttävän aktiivisesti ja ”rohkeasti” digitaalisia palveluja? Oikea vastaus on: ei kumpikaan. Henkilö B joutuisi opettelemaan koko tietokoneen ja netin käytön konseptin nollasta lähtien, ja henkilö A on kokenut vastenmieliseksi oppia uusia asioita jo vuosia. Nyt ollaan siinä pisteessä, että kaikki sähköpostin ja verkkopankin ulkopuolella on kauhistus ja älypuhelimen käyttöjärjestelmän päivitys aiheuttaa paniikkireaktion, jos se pitäisi tehdä itse.

Väestö ikääntyy, muutosvastarinta lisääntyy, ja hämmennys tekniikan kehityksestä kasvaa. Ja onhan se tasa-arvokysymyskin, jos yhteiskunnan palvelut olisivat ensisijaisesti – saati ainoastaan – tarjolla tavalla, jota yhä suurempi osa väestöstä ei osaa tai halua käyttää. Rohkeuden sijaan joudumme pian vaatimaan lakisääteistä it-tukea seniorikansalaisille.

Jaakko Mäntyjärvi

kääntäjä, säveltäjä, kuoronjohtaja

Helsinki

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide