Suomen rannikolla sijaitseva Itämeren saaristo on maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen saarten suuren määrän ja niiden kehityshistorian vuoksi. Etelä- ja lounaisrannikko on luonnoltaan monimuotoisimpia alueita Suomessa. Siellä esiintyy lukuisia eläin-, kasvi- ja sienilajeja sekä luontotyyppejä, joita ei muualla maassamme tavata.
Pohjanlahden maankohoamisrannikko ja sen myötä syntynyt luonto ovat vuorostaan vailla vertailukohtaa. Alueella sijaitsevat rannikon metsien kehityssarjat ovat yksi kansainvälisesti merkittävimpiä luontotyyppiryhmiämme.
Luonnon monimuotoisuus on voimakkaasti heikentynyt saaristossa: rannikon luontotyypeistä lähes 60 prosenttia on uhanalaisia. Myös monet aiemmin tyypilliset saariston lintulajit, kuten haahka, pilkkasiipi, tukkasotka ja monet lokit ovat taantuneet uhanalaisiksi. Saariston suojelu on kuitenkin jäänyt viime aikoina vähälle huomiolle, vaikka siinä on vakavia puutteita. Esimerkiksi lounaisrannikon ranta-alueista on suojeltu tiukasti vain kuusi prosenttia, ja Suomenlahdella punaisen listan lajien esiintymisalueista vain runsas kolmannes on suojeltu.
Saariston luonnonsuojelualueet ovat liian pieniä jatkuvasti laajenevaan ja voimistuvaan maankäyttöön sekä virkistyskäytön kasvuun nähden. Esimerkiksi Saaristomeren ja Itäisen Suomenlahden kansallispuistot ovat jääneet selvästi pienemmiksi kuin niitä aikoinaan suunniteltiin. Saarten suojelussa on tärkeää ulottaa suojelualueet jatkumaan myös vedenpinnan alle, sillä maa- ja vesiekosysteemi kytkeytyvät toisiinsa, ja vedenalainen luonto on itsessään arvokas.
”Saaristoluonnon suojeluun on panostettava viipymättä.
Saarten luontoa uhkaavat akuutisti vapaa-ajan asuntojen rakentaminen ja metsien hakkuut. Rakentaminen leviää jatkuvasti uusille, aiemmin säästyneille saarille pirstoen maisemaa ja lisäten lintujen häirintää. Jo yli puolet Manner-Suomen rannikon rantaviivasta on rakennettu. Puun suuri kysyntä on ohjannut teollisia hakkuita jopa pieniin ulkosaariin. Ilmastonmuutoksen seurauksena ennustettu meriveden pinnannousu on uhka etenkin Suomenlahden rannikon suojelualueille ja monille rantaluontotyypeille.
Kaikki ihmistoiminta saarilla ei ole pahasta, sillä perinneympäristöt tarvitsevat jatkuvaa hoitoa, haitallisia vieraslajeja pitää torjua ja ekologiselta tilaltaan heikentyneitä rantoja tulee aktiivisesti ennallistaa.
Saaristoluonnon suojeluun on panostettava viipymättä. Ympäristöministeriö on useaan otteeseen selvittänyt suojelun kehittämistarpeita – tietoa siis on, nyt on toimeenpanon aika. Saaristometsiin tulee kohdentaa Metso-ohjelman markkinointia, valtioneuvoston tulee tehdä periaatepäätökset saariston kansallispuistojen merkittävistä laajennuksista, ja myös rantarakentamista tulee säännellä nykyistä vahvemmin maankäyttö- ja rakennuslaissa ja kuntien rakennusjärjestyksissä.
Saaristoluonnon turvaamiseksi tarvittaisiin pikaisesti myös oma suojeluohjelma, sillä alue on pienipiirteistä luontotyyppien mosaiikkia, joka tarvitsee kokonaisuuksia tarkastelevan lähestymistavan suojelun suunnittelun pohjaksi.
Panu Kunttu
saaristoekologi, Kemiönsaari
Terhi Ryttäri
vanhempi tutkija, Suomen ympäristökeskus
Antti Halkka
toimituspäällikkö, Suomen luonnonsuojeluliitto
Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.